13.3.2010 17:30
Miehet edustus - LoSB
Ottelupaikka »
Miehet edustus
Miesten edustusjoukkueen rakentaminen alkoi keväällä ja yhtenä perusajatuksena on ollut seuran omien junioripelaajien nostaminen joukkueeseen. Viime kaudelta joukkueen perusrunko on pysynyt hyvin kasassa ja muutamat täsmä hankinnat sekä paluumuuttajat ovat tuoneet oman lisänsä motivoituneeseen ryhmään. Kesäharjoittelun sujuttua hyvin, haettiin alkusyksystä ottelutuntumaa muutamilla harjoituspeleillä ja turnauksilla. Joukkueen valmennus uudistui alkaneelle kaudella kun monta vuotta Tiikereissä mm. valmennuspäällikkönä toiminut Kari "Suti" Koivula otti ohjat käsiinsä apunaan Tommy Helenius, joka valmentaa myös Tiikereiden A-junioreita. Kauden alku on jo tuonut mukanaan positiivisen "ongelman": jokaiselle pelipaikalle löytyy usea, taitava, motivoitunut ja nälkäinen Tiikeripeluri. Joukkueen selkeä tavoite on lähteä hakemaan paikkaa nousukarsinnoista. Kauden teemoina ovat nöyrä tekeminen joukkueen eteen sekä luovuus - näistä lähtökohdista uskomme pystyvämme tarjoamaan viihdyttävää salibandyä kaikille Tiikerifaneille. Oman lisänsä kauden kotipeleihin tuo myös paluu "vanhalle" kotikentälle eli suurin osa kotipeleistä pelataan Tiikeri Areenalla. Tervetuloa kannustamaan Tiikerit voittoon ! Joukkueen harjoitukset ovat: ma klo 17.30.-19.30. Tikkurilan UT, ke klo 20.15.-22.30. Tikkurilan UT ja to 18.15.-20.00. Tiikeri Areena. Lisätietoja: Kari "Suti" Koivula p.0400605955 / suti.koivula@gmail.com |
|
Miehille vieraita Kauklahdesta. Tiikerit-KD Tiikeri Areenalla la klo 17.45
(19.02.2010 )
|
|
Miesten edustusjoukkueelle harmittava maalin tappio
(14.02.2010 )
|
|
Miehet hävisivät paikallispelin SB Vantaalle
(07.02.2010 )
|
|
SB Vantaa miesten vieraaksi Areenalle la 6.2 klo 17.45
(05.02.2010 )
|
|
Miehille kauden avaustappio Tiikeri Areenalla
(01.02.2010 )
|
|
Miehet edustus 8-7 jatkoaikavoittoon Vihdissä!
(24.01.2010 )
|
|
Miehet tasapelillä sarjatauolle!
(13.12.2009 )
|