Pelatut ottelut

2.5.2009 14:40
C93 Blue - KeBa8 - 1 » 2.5.2009 12:30
C93 Blue - AC HaKi8 - 6 »

C93 Blue

dsc_0066.jpg

 

Vuodet ja kehitys ovat rullanneet eteenpäin ja jo pitkään kahden lahjakkaan joukkueen pelaajat ovat kisanneet Tiikereiden 93-ikäluokan paremmuudesta keskenään. Tämän ajan vaatimustason mukaisesti joukkueen pelaajistoista koottiin ryhmät uudelleen ja taustaryhmät sekoitettiin keskenään. Lopputuloksena syntyi kaksi kilpajoukkuetta, joista tässä esittelyssä ryhmä nimeltä Blue.  

Tikkurilan Tiikereiden Blue 93 edustaa kaudella 08-09 motivoituneita pelaajia, jotka ovat valmiita panostamaan aiempaa enemmän salibandyyn. Joukkueen runko muodostuu pääosin entisistä Tiikeripelaajista, mutta mukana on myös vahvistuksia SSV:stä sekä PakVi:sta. Kenttäpelaajia joukkueessa on 23 sekä maalivahteja 3. Ryhmän nykyinen muoto syntyi keväällä 2008 järjestettyjen try outtien perusteella.

Joukkueen tavoitteena on esittää ikäryhmässään vantaalaista
juniorisalibandya parhaimmillaan. Joukkueen tehtävänä on tarjota pelaajilleen mahdollisuus kehittyä tulevaisuuden huippupelaaajiksi ja urheilijoiksi. Ryhmä harjoittelee säännöllisesti kolme kertaa viikossa Tiikeriarenalla sekä lisäksi perjantaisin Tikkurilan Urheilutalolla.

Joukkueen arvoja ovat: intohimo harjoitteluun ja menestymiseen, terveet elämäntavat, halu oppia sekä hyvä yhteishenki.


Uutiset

B-junioreiden edustusjoukkueen rakentaminen alkaa (14.04.2009 )
Tikkurilan Tiikerit B:n edustus järjestää avoimia harjoituksia huhtikuun aikana seuraavasti: Torst..

Blue nukkui pronssin ohi (12.04.2009 )
C93 SM-sarja taputeltiin Bluen osalta päätökseen sunnuntaina Tiikeri Areenalla. Kauden aikana Blue T..

C93 SM välierät (07.04.2009 )
Lauantai Ensimmäinen välierä pelattiin lauantaina Tikkurilan urheilutalossa hienoissa puitteissa tv..

Puolivälierät pelattu (30.03.2009 )
C93 Blue aloitti viikonloppuna playoff-pelinsä kotiedun turvin Tiikeri Areenalla. Vastaan asettui ka..

Salpausselän kupeessa (09.03.2009 )
SM-sarjan Itälohkon viimeinen pelipäivä vietettiin Sbandy Futuren isännöiminä Lahden Urheilutalolla...

Tampereen reissu (02.03.2009 )
SM sarjan itälohkon kierrokset 11. ja 12. pelattiin eilen Tampereen Kaukajärvellä. Bluen kohdalle ol..

C93 Bluelle Oulusta 4 pistettä (08.02.2009 )
Oulun reissu käynnistyi perjantaina Tiikeri Areenalta klo 11:00. Bussimatka oli pitkä ja se käytetti..

SM-sarjaa Helsingissä (26.01.2009 )
SM-sarjan itälohkon ensimmäisen puoliskon pelit päätettiin ja samalla toisen aloitettiin Tiikereiden..

Henkimaailmaakin avuksi käyttäen Tiikerit C-Blue toi Joensuusta kotiin 4 sarjapistettä! (11.01.2009 )
Bussi starttasi perjantain iltapäivällä Tiikeri Areenalta C-SM -sarjan neljännelle kierrokselle Joen..