C-tytöille voitot eliittisarjan peleissä Porvoossa31.01.2009 C-tyttöjen eliittisarjan toinen turnaus pelattiin Porvoossa. Kireä pakkasaamu toi pirteän lisän valmistauduttaessa ensimmäiseen peliin kotijoukkue PSS:ää vastaan. PSS johti ennen Tiikereiden kohtaamista sarjaa tasapisteissä Tiikereiden kanssa. Luvassa oli siis tiukka vääntö lohkon kärkipaikasta. Tiikerit - PSS 1-0 (0-0, 0-0, 1-0)
Ottelun alku näytti aika pitkälti suuntaa, miten ottelussa edetään. Tiikerit hallitsivat pallollista peliä, ja PPS pyrki pitämään puolustuspelinsä tiukasti kasassa. Tiikerit vyöryttivät peliä vastustajan pelialueelle, ja hakivat maltilla paikkoja. Kuitenkin lievää jähmeyttä Tiikereiden otteissa oli, sillä vedot tuppasivat suuntautumaan maalin ohi tai suoraan PSS:n veskariin. Muutama veto kolahti kylläkin putkeen, mutta numerot taululla säilyivät lukemissa 0-0. Liekö pakkanen vienyt tyttöjen terävyyden, sillä puolustuksen puhkaisemiseen tarvittavaa terävyyttää jouduttiin hakemaan erätauolta.
Toisessa erässä mentiin samoilla sävelillä. Tiikerit liikuttivat palloa taitavasti, mutta mm. suoraan syötöstä ei saatu vetoja aikaiseksi ja näin kaveri pääsi peittämään vetopaikat. PSS:llä oli myös omat paikkansa, mutta Allu hoiti tonttinsa luotettavasti. Kolmanteen erään mentiin tällä kaudella jo tutuksi tulleilla numeroilla 0-0 :-) Erän alussa PPS hankki jäähyn itselleen, ja Tiikerit pääsivät testaamaan ylivoiman tehoja. Tällä kertaa maali jäi näkemättä, ja PSS pääsi pälkähästä. Tiikerit iskivät heti jäähyn jälkeen. PSS:n veskari torjui kaukovedon eteensä, ja Tiikeripelaaja oli paikalla siirtämässä boltsin reppuun (1-0). Kahdessa ekassa erässä vastaavissa tilanteissa ei sinipaitoja luukun "oikealla" puolella ja paikalla näkynyt.
PSS pääsi yrittämään ylivoimalla tasoitusta, mutta Tiikerit klaarasivat alivoiman hyvin. Kolmannen erän maali jäi ottelun ainoaksi ja voittomaaliksi. Pisteet jaettiin näin Tiikereille hieman kohmeisellakin viimeistelyllä. Parin tunnin tauon jälkeen Tiikerit kohtasivat Oilers Whiten, joka oli voittanut Tapanilan Erän hetkeä aiemmin. Tiikereiden pelissä oli enemmän liikettä ja tahtoa kuin aamuisessa pelissä, ja loppunumerot kertoivat paljon pelin kulusta. Oilers White - Tiikerit 1-9 (0-3, 0-1, 1-5)
Tiikerit olivat tehneet pienen muutoksen kokoonpanoon, ja joukkue oli selvästi enemmän hereillä heti alusta alkaen. Nyt 1/1-tilanteet väännettiin voimalla itselleen, ja muutenkin Tiikeritytöt tsemppasivat tilanteet loppuun asti. Koko joukkueessa oli nähtävissä enemmän terävyyttä ja tahtoa, mikä näkyi erän lopulla, kun Tiikerit naputtivat puolessatoista minuutissa kolme kassia (0-3). Toinen erä meni Tiikereiden komennossa. Vaikka maalien tekeminen jäi vain yhteen, oli pelissä liikettä ja suoraviivaisuutta. Erän ainoa maali tuli helposti nopean pelinkääntämisen ja parin loistavan pystysyötön jälkeen (0-4). Tiikerit näyttivät viimeisessä erässä, että kyllä sitä maalintekotaitoa löytyy. Vajaassa kahdessa minuutissa Tiikerit latoivat taululle luvut 0-7, ja ottelu oli lopullisesti paketissa. Oilers onnistui rikkomaan nollan erän puolivälissä. Tiikerit mättivät kirjaimellisesti vielä pari maalia (1-9). Hienoa näissä maaleissa oli, että ne olivat juuri niitä maalinedustalta survottuja riparimaaleja, eli juuri sellaisia maaleja, joita on kaivattu.
Viikon päästä jatketaan C-tyttöjen eliittisarjan otteluja Rusalla. Vastassa ovat silloin LoSB ja SB-Pro, jotka molemmat haluavat pöllyttää tiikeriturkkia. Tahtoa ja isoa asennetta tarvitaan molempien joukkueiden kaatamiseen, jotta lohkon piikkipaikka pidetään sarjan loppuun asti.
Porvoon otteluiden kuvia kuva-albumissa ja osoitteessa www.kuvaboxi.fi , tägillä tiikerit. -JK-
|