Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Miesten odotettu sarja-avaus Tikkurilan Urheilutalolla pe klo 18.30, vastassa Sport Club Hyvinkää

01.10.2014

Miesten odotettu sarja-avaus pelataan vihdoin perjantaina kun Tikkurilan Urheilutalolle saapuu vieraaksi SCH Hyvinkäältä. 

Sport Club Hyvinkää on ollut usean vuoden II-div. kärkinimiä ja Tiikerit saa varmasti hyvän mittarin nykykunnostaan heti avauskierroksella. Toissa kaudella divarikarsinnoissakin pelannut SCH aloitti kauden vahvasti etenemällä Suomen Cupissa kolmannelle kierrokselle. Joukkueen nimekkäimmät pelaajat ovat kokeneet Aki Päivinen ja Kimmo Tolvanen jotka iskivät kumpikin viime kauden sarjapeleissä keskimäärin 3 pistettä / ottelu. Joukkueesta löytyy myös kaksi Tiikereille tuttua pelaajaa. Juho Heikkilä pelasi viime kaudella Tiikerien A nuorten joukkueessa ja Thomas Nurmi miesten edustusjoukkueessa muutama kausi takaperin .

Tiikerit lähtee alkavaan kauteen odottavaisin ja luottavaisin mielin. Harjoituksissa on ollut hyvä vauhdikas tekemisen meininki ja sitä lähdetään hakemaan myös sarja-avaukseen perjantaina. Joukkueen runko koostuu pitkälti viime kaudella divarikarsintoihin edenneestä joukkueesta. Tiikerien vahva junioritoiminta ja menestys siellä näkyy entiseen tapaan myös edustusjoukkueessa. Nuorta nälkäistä joukkuetta täydentää mainiosti hieman kokeneempi kaarti, viime kaudella vahvasti  pelanneet Valtteri Lehtola, Joona Marjanen, Isto Ohvanainen, Tom Pehrsson, Niilo Rajamäki, Tuomas Sippola sekä paluumuuttaja Olli Rinne. 

Ottelun pallopoikina ja erätauko pelissä Tiikerit 2003 Tykit.

Tervetuloa seuraamaan miesten sarja-avausta ja kannustamaan Tiikerit voittoon!  

Pääsyliput:

5 eur / 3 eur

Tiikerijäsenet ilmainen sisäänpääsy jäsenkortilla

Kausikortti: 20 eur, myynnissä kotiotteluissa ja Tiikeri Areenalla

tikrut_me_ja_a-sm_14-15.jpg

 

Tiikerit – SCH

Tikkurilan Urheilutalo

pe 3.10 klo 18.30

10.04.2024Hieno kausi päätökseen upean kotiyleisön edessä!
28.03.2024F-liigakarsintojen 2. kierros käynnistyy - Tiikerit vs EräViikingit Tikkurilan Urheilutalo la 30.3 klo 17!
23.03.2024Hurja takaa-ajo päätöserässä siivitti Tiikerit voittoon ja Liigakarsintojen 2. kierrokselle!
21.03.2024Tiikereille vierasvoitto Liigakarsinnoissa - Sarja katkolla Tikkurilan Urheilutalo la 23.3 klo 17
18.03.2024Ligakarsinnat käynnistyivät kotivoitoilla
10.03.2024Ilmoittautuminen Tiikerien kesän salibandyleireille käynnissä!
08.03.2024Pasi Rosti jatkaa edustusjoukkueen vastuuvalmentajana!
14.02.2024Tiikerit vankisti paikallispelivoitoilla asemiaan Divarin kärjessä!
17.12.2023Flamingo Spa palkitsi juniorijoukkueiden tsempparipelaajia!
02.12.2023Mattias Kokljuschkin Inssi-Divarin kuukauden pelaaja!

Siirry arkistoon »