Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Miehille jatkoaikatappio

08.12.2014

Miesten pelit jatkuivat vieraspelissä Piratesia vastaan Campo Centerissä sunnuntaina. Tiikerien vahva päätöserän kiri jäi vaille palkintoa kotijoukkueen iskiessä voittomaalin jatkoajalla. 

Pirates – Tiikerit 8-7 ja. (2-2, 2-1, 3-4, 1-0)

Pirates aloitti ottelun vahvasti tekemällä avausmaalin heti ensimmäisessä vaihdossa. Tiikerien tasoitus syntyi ylivoimalla Mattias Kokljusckinin tällätessä Juuso Salon poikkarisyötön takakulmalta häkkiin. Erän lopussa onnistuivat maalinteossa vielä kotijoukkueen Jukka-Pekka Tauriala ja vieraiden Mattias Kokljuschkin.

Toinen erä oli Tiikereiden hallintaa. Palloa siirreltiin pelaajalta toiselle näyttävästi mutta maalin tekeminen oli vaikeaa. Vieraiden ainoan osuman viimeisteli Joona Marjanen. Piratesin Ville Toivosen kahdella maalilla erätauolle poistuttiin kotijoukkueen 4-3 johdossa.

Päätöserä alkoi kotijoukkueelta vahvasti kahdella maalilla. Lauri Alkki nostatti Tiikerien toiveita kaventamalla tilanteeksi 6-4. Jarno Ikonen heitti tummia pilviä Tiikerien päälle viemällä kotijoukkueen jälleen kolmen maalin johtoon erän puolessa välissä. Tiikerit kehitti erän loppuun hyvän kirivaihteen ja Mattias Kokljuschkinin, Joel Keskisen ja Niilo Rajamäen maaleilla mentiin jatkoajalle. Jatkoaika alkoi Tiikerien pelinhallinnalla ja kaikki näytti hyvältä kunnes Jani Martikaisen iski kaukaa voittonumerot 8-7.

Ottelun tilastot

Vuoden viimeinen ottelu pelataan Jokereita vastaan Tikkurilan Urheilutalolla pe 12.12 klo 18.30. Tervetuloa katsomoon!

10.04.2024Hieno kausi päätökseen upean kotiyleisön edessä!
28.03.2024F-liigakarsintojen 2. kierros käynnistyy - Tiikerit vs EräViikingit Tikkurilan Urheilutalo la 30.3 klo 17!
23.03.2024Hurja takaa-ajo päätöserässä siivitti Tiikerit voittoon ja Liigakarsintojen 2. kierrokselle!
21.03.2024Tiikereille vierasvoitto Liigakarsinnoissa - Sarja katkolla Tikkurilan Urheilutalo la 23.3 klo 17
18.03.2024Ligakarsinnat käynnistyivät kotivoitoilla
10.03.2024Ilmoittautuminen Tiikerien kesän salibandyleireille käynnissä!
08.03.2024Pasi Rosti jatkaa edustusjoukkueen vastuuvalmentajana!
14.02.2024Tiikerit vankisti paikallispelivoitoilla asemiaan Divarin kärjessä!
17.12.2023Flamingo Spa palkitsi juniorijoukkueiden tsempparipelaajia!
02.12.2023Mattias Kokljuschkin Inssi-Divarin kuukauden pelaaja!

Siirry arkistoon »