Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

B edustuksen käynnistys vaikeudet vei pisteet vieraille

13.11.2015

Tiikerit-SSV 5-9 (1-6, 1-0, 3-3)

22344788473_36aaca9491_z.jpg

SSV:tä vastaan lähdettäessä oli jo tiedossa että vastus tulee kovaa päälle ja rokottaa jokaisesta virheestä ja näin se myös teki. Ensimmäisen 15 minuutin aikana SSV vei ja Tiikereillä ei tuntunut mikään menevän putkeen. Tilanne oli jo SSV:n hyväksi 0-6 kun Tiikerit saivat yllätettyä SSV:n maalivahdin Joonas Puomion pamauttaessa Mikko Urataipaleen syötöstä pallon maaliin. Erätauolle lähdettiin SSV:n johtaessa 1-6.

22343220894_e2d5af4b16_z.jpg

Toinen erä oli jo paljon tasaisempi. Tilanteita tuli molempiin päihin mutta maalin asti niistä saatiin toimitettua vain kerran Tiikereiden toimesta ylivoimalla, asialla tällä kertaa Eemeli Horttanainen Mikko Leväsen syöttäessä. Kolmanteen erään lähdettiin siis SSV:n johtaessa 2-6

22939946556_a0b09d7e8b_z.jpg

Kolmas erä oli aikalailla edeltäjänsä kaltainen tasainen mutta pallo alkoi pomppia sinne minne pitikin, harmi vain että kun saatiin kavennettua teki vastustaja melkein heti perään taas maalin. Erän loppupuolella pelattiin ilman maalivahtia ja SSV:stä Tiikereihin siirtynyt ensimmäistä peliään pelaava Kasper Tähkä napautti kahteen kertaan vanhan joukkueen verkkoon. Erä päättyi 3-3 eli lopputuloksena SSV vei 2 pistettä Helsinkiin.

Ottelun tilastot

22977097121_b8ce0daa57_z.jpg

Tiikerit matkaavat seuraavan peliin TPS:n kotiluolaan Turkuun ensi viikon lauantaina 21.11 klo 19.00

10.04.2024Hieno kausi päätökseen upean kotiyleisön edessä!
28.03.2024F-liigakarsintojen 2. kierros käynnistyy - Tiikerit vs EräViikingit Tikkurilan Urheilutalo la 30.3 klo 17!
23.03.2024Hurja takaa-ajo päätöserässä siivitti Tiikerit voittoon ja Liigakarsintojen 2. kierrokselle!
21.03.2024Tiikereille vierasvoitto Liigakarsinnoissa - Sarja katkolla Tikkurilan Urheilutalo la 23.3 klo 17
18.03.2024Ligakarsinnat käynnistyivät kotivoitoilla
10.03.2024Ilmoittautuminen Tiikerien kesän salibandyleireille käynnissä!
08.03.2024Pasi Rosti jatkaa edustusjoukkueen vastuuvalmentajana!
14.02.2024Tiikerit vankisti paikallispelivoitoilla asemiaan Divarin kärjessä!
17.12.2023Flamingo Spa palkitsi juniorijoukkueiden tsempparipelaajia!
02.12.2023Mattias Kokljuschkin Inssi-Divarin kuukauden pelaaja!

Siirry arkistoon »