Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Raholassa Turkkiin!

27.03.2016

Puolivälierän toinen kiinnitys jäi ottamatta. Ottelu sai hankalan alun kolme ensimmäistä KRP laukausta upposi  verkkoon. Tiikerit teki ensimmäisen maalin kyllä ensimmäiseen vaihtoon, mutta erätauolle siis 3-1 lukemissa.

Toisen erän alkuun Tiikerit tuli hyvällä sykkeellä mutta omista paikoista ei maistunut tänään niin vastustaja kävi iskemässä vastahyökkäyksellä jo 4-1 lukemiin. Tästä alkoi 37 minuuttia kestänyt mylläkkä jossa KRP puolusti ja Tiikerit painosti. Leevi Honkanen kavensi ensin iltapäivän toisellaan 4-2 ja perään vielä Tiikerit 3vs5 ylivoimalle. Mutta kun laukaukset hyviltäkin paikoilta menee ohi, kohti veskaa tai peittoihin niin ei tulos taululla muuttunut. Sunnuntain hahmo oli yli 30 kertaa torjunut Teemu Viteli joka torjui kaiken mitkä ammuttiin kohti maalia. Loput ammuttiinkin sitten ohi ja niitä laukauksia oli paljon.

Kolmannen erän alkuun Jerry Tainio kavensi tilanteeksi 4-3 ja KRP tyytyi paiskomaan pitkää palloa, iskemään vastaan ja puolustamaan sitkeästi. Maalin jälkeiseen vaihtoon tyhmä jäähy joka kostautui. Epäonnistunut syöttö pomppi vastustajalle joka pääsi sutimaan maalin edestä  5-3. Vain vajaat kaksi minuuttia ja tyhmästä keskialueen kuskailusta pallon menetys jota yritettiin paikata nappaamalla pomppiva pallo kädellä mukaan. Alivoimalla innostuttiin sitten hölmöilemään puolet alivoimapelaajista vastustajan päätyyn asti ja siitä 3vs2 ylivoimahyökkäys ja taululle 6-3. Loput pelistä olikin sitten yhtä maalia, mutta mistään paikasta ei palloa saatu sisään. Kolmella tehdyllä harvoin voitetaan, varsinkin kun vastustajan osumaprosentti oli kokolailla kovaa luokkaa. Kolme laukausta kolme maalia ja kaksi yv maalia ja 6-3 voitto kotijoukkueelle.

Huomenna mennään taas, hölmöilyt ja huolellinen tekeminen löytynee huomiseksi. Se on varmaa että huomenna tullaan jättämään kaikki askiin ja kroppaan tullaan ottamaan kovaa.

10.04.2024Hieno kausi päätökseen upean kotiyleisön edessä!
28.03.2024F-liigakarsintojen 2. kierros käynnistyy - Tiikerit vs EräViikingit Tikkurilan Urheilutalo la 30.3 klo 17!
23.03.2024Hurja takaa-ajo päätöserässä siivitti Tiikerit voittoon ja Liigakarsintojen 2. kierrokselle!
21.03.2024Tiikereille vierasvoitto Liigakarsinnoissa - Sarja katkolla Tikkurilan Urheilutalo la 23.3 klo 17
18.03.2024Ligakarsinnat käynnistyivät kotivoitoilla
10.03.2024Ilmoittautuminen Tiikerien kesän salibandyleireille käynnissä!
08.03.2024Pasi Rosti jatkaa edustusjoukkueen vastuuvalmentajana!
14.02.2024Tiikerit vankisti paikallispelivoitoilla asemiaan Divarin kärjessä!
17.12.2023Flamingo Spa palkitsi juniorijoukkueiden tsempparipelaajia!
02.12.2023Mattias Kokljuschkin Inssi-Divarin kuukauden pelaaja!

Siirry arkistoon »