Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Tiikerijunioreille menestystä aluelopputurnauksissa!

25.04.2016

Tiikerit olivat vahvasti esillä D- ja E-juniorien aluemestaruusturnauksissa viikonloppuna. 03 Tykit jatkoi vakuuttavia esityksiä voittamalla kaikki pelit. Loppuottelussa Tiikeripojat jatkoivat maali-iloittelua ja voittivat Indiansin numeroin 13-2. Tykkien turnausraporttiin.

IMG_2209_2.jpg

E2005 Dragonsin ensimmäinen sarjakausi E junioreissa päättyi erinomaisesti. Joukkue osallistui kilpa- ja haastajasarjaan ja eteni kummassakin finaaliin. Aluelopputurnauksessa Dragons voitti hopeaa ja haastajasarjassa kultaa.

IMG_2021_2.jpg

Tiikerien vahvaa panosta aluelopputurnauksissa täydensivät hienosti 02 edustusjoukkue joka sijoittui D1 sarjassa neljänneksi ja 04 joka sijoittui E1 sarjassa kuudenneksi. Tiikerit 04 pelasi myös vuotta vanhempien haastajasarjaa mistä tuliaisina oli hienosti hopeaa.

13086861_529606533877863_1966363245361970376_o.jpg

Tiikerit C-tytöt tekivät viikonloppuna turnausmatkan Mikkeliin. Tiikeritytöt nauttivat matkasta ja olivat loistavassa vedossa pelikentällä. Loppuottelu oli Tiikerien näytöstä Welhojen kaatuessa selkein numeroin 10-0.

Tiikereillä vahva edustus aluelopputurnauksissa viikonloppuna

Onnittelut kaikille Tiikereille hienoista peleistä!

10.04.2024Hieno kausi päätökseen upean kotiyleisön edessä!
28.03.2024F-liigakarsintojen 2. kierros käynnistyy - Tiikerit vs EräViikingit Tikkurilan Urheilutalo la 30.3 klo 17!
23.03.2024Hurja takaa-ajo päätöserässä siivitti Tiikerit voittoon ja Liigakarsintojen 2. kierrokselle!
21.03.2024Tiikereille vierasvoitto Liigakarsinnoissa - Sarja katkolla Tikkurilan Urheilutalo la 23.3 klo 17
18.03.2024Ligakarsinnat käynnistyivät kotivoitoilla
10.03.2024Ilmoittautuminen Tiikerien kesän salibandyleireille käynnissä!
08.03.2024Pasi Rosti jatkaa edustusjoukkueen vastuuvalmentajana!
14.02.2024Tiikerit vankisti paikallispelivoitoilla asemiaan Divarin kärjessä!
17.12.2023Flamingo Spa palkitsi juniorijoukkueiden tsempparipelaajia!
02.12.2023Mattias Kokljuschkin Inssi-Divarin kuukauden pelaaja!

Siirry arkistoon »