Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Karate: Tiikereille 4 mitalia Ruotsista

04.11.2014

Alle 18-vuotiaiden Swedish Junior Trophy / Karate Kids Cup oteltiin 1.marraskuuta Tukholmassa. Tikkurilan Tiikereistä kilpailuun osallistui Jimi, Julia ja Jemina Salonen sekä Emmi ja Sofia Koivula.

7-vuotiaiden sarjassa ensimmäistä kertaa ulkomailla kilpaillut Sofia Koivula otteli hienosti pronssia.

9-vuotiaiden sarjassa ottelivat Tiikereiden Emmi Koivula ja Jemina Salonen. Emmin ensimmäinen ulkomaan kilpailu eteni hienosti: voitettuaan kaksi ensimmäistä ottelua Emmi pääsi finaaliin jossa voitti vastustajansa pistein 3-2. Kultaa Emmille! Jeminalla ottelu päättyi harmittavaan äänestystappioon 3-3 tilantessa ensimmäisellä kierroksella hyvästä ottelusta huolimatta.

12-vuotiaiden "pitkien" sarjassa otellut Julia Salonen eteni kierros kierrokselta kohti finaalia pistein 7-0, 4-2, 3-2. Finaalissa Julian ote säilyi edelleen ja tuloksena sarjan voitto finaalin päättyessä 4-0 Julian eduksi.

Jimi Salonen kokeili ensimmäistä kertaa uudessa painoluokassa -57kg 14-15 vuotiaiden sarjassa ja etenikin finaaliin saakka.  Siinä kuitenkin Ylöjärven Miska Salonen vei voiton joten Jimille sarjan hopeaa.

10.03.2024Ilmoittautuminen Tiikerien kesän salibandyleireille käynnissä!
17.04.2023Pelaajahaku kauden 2023-2024 joukkueisiin käynnissä!
03.02.2022Tiikerit nousi Suomen kärkikymppiin lisenssipelaajien määrissä!
26.02.2024Tiikerit varmisti paikan F-liigakarsintoihin!
03.11.2015Tiikereille 2 kaksoisvoittoa Karaten Stockholm Openissa
05.12.2014Karate: Emmille kultaa ja hopeaa Katanashiaista
04.11.2014Karate: Tiikereille 4 mitalia Ruotsista
22.09.2014Karate: Tikkurilan Tiikereille unelma-aloitus syyskauteen Saksan Banzai Cupista
08.05.2014Tiikereiden Ann-Marie Nummila kolmannelle kierrokselle Karaten EM:issä
29.04.2014Tiikereiden Ann-Marie Nummila Karaten EM:issä Tampereella 1-4.5

Siirry arkistoon »