Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Sarjakauden alku lähenee

02.10.2015

Dragons-leirissä odotellaan 11.10. alkavaa sarjakautta jo innolla. Henki on hyvä, ja erityisesti haastajaryhmän pelurit ovat käyneet harjoituksissa ihailtavalla aktiivisuudella. Molempien peliryhmien treenissä on tekemisen maku, mutta pipoja ei silti pidetä turhan kireällä. Harjoitteista pyritään hakemaan onnistumisen kokemuksia. Treeneissä ja harkkapeleissä kierroksia kasvatetaan ja vaatimustasoa nostetaan vähitellen kohti sarja-avausta.

Sarjaan valmistavassa Tribal-Cupissa kilparyhmä uusi viimevuotisen mestaruutensa, ja haastajaryhmäkin taisteli tiensä oman sarjansa pronssiotteluun. Myös harjoitusotteluissa on nähty oikean suuntaista kehitystä: oikea asenne on alkanut löytyä ja sen myötä myös peli ja peli-ilo ovat selkeästi kohentuneet.      

Dragonsille on asetettu tälle kaudelle sekä kaikille yhteisiä tavoitteita että peliryhmien omia tavoitteita. Ensisijaista on luoda ja ylläpitää harjoitusryhmissä hyvä tunnelma ja saada pojat kehittymään omista lähtökohdistaan. Vaikka harjoittelu ja pelaaminen tapahtuukin kahdessa eri ryhmässä, on niiden välillä pelaajavaihtoa, joka tukee yksilöiden kehittymistä ja joukkueen rakentamista. Ryhmistä huolimatta Dragons haluaa olla ja on yksi joukkue, jonka pitkän jänteen tavoite on poikien SM-liiga muutamien vuosien kuluttua.

Kilparyhmässä katse on suunnattu jo mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen ja yksilötaitojen lisäksi keskitytään erityisesti joukkueena pelaamiseen. Lähtökohdat ovat hyvät, ja ryhmä pystyy rakentamaan peliään jo nyt varsin monipuolisesti. Pelaamisessa on paljon hyviä ideoita, joiden hiominen myös käytännössä toimiviksi kuvioiksi on koko ajan käynnissä. Haastajaryhmässä keskitytään vielä hiukan enemmän perusasioihin ja pelillisesti hieman yksinkertaisempiin juttuihin kuin kilparyhmässä. Harjoitukset pyritään kuitenkin pitämään rakenteeltaan samoina molemmissa ryhmissä ja niitä vaikeutetaan vähitellen taitotason kasvaessa.

Dragons pelaa Salibandyliiton sarjaa kahdella peliryhmällä ja alueliigaa yhdellä yhteisellä joukkueella. Liiton sarjassa erityisesti haastajilla näyttäisi etukäteisarviossa olevan kehittymisen kannalta oiva alkulohko, jossa pääsee mittaamaan omaa ja ryhmän kehittymistä joka kierroksella. Myös alueliigan otteluita odotetaan mielenkiinnolla. Dragonsin peluutus alueliigassa on vielä harkinnassa, mutta se voi olla esimerkiksi mallia yksi ketju haastajista, yksi kilparyhmästä tms. Valmennus nimeää pelaavat pojat otteluihin hyvissä ajoin etukäteen.

Molemmat peliryhmät pääsevät aloittamaan kautensa kotiturnauksella. 11.10 saadaankin heti tuntumaa siihen, kuinka korkealle tunnelma nousee uudella kotiareenalla. Varokaa siis vastustajat, lohikäärme on irti!

10.03.2024Ilmoittautuminen Tiikerien kesän salibandyleireille käynnissä!
26.02.2024Tiikerit varmisti paikan F-liigakarsintoihin!
17.04.2023Pelaajahaku kauden 2023-2024 joukkueisiin käynnissä!
03.02.2022Tiikerit nousi Suomen kärkikymppiin lisenssipelaajien määrissä!
21.04.2017Tiikerit 2005 hakee uusia pelaajia kilpa- ja haastajajoukkueisiin
29.03.2017Joona Huuhtanen 2005 synt. päävalmentajaksi
04.01.2016HFC - hyvä alku uudelle vuodelle
01.01.2016Syksyn satoa
24.10.2015Dragons jatkaa ilman pistemenetyksiä
12.10.2015Sarjakausi alkoi voittoisasti

Siirry arkistoon »