E-tytöt kovatasoisessa HJC:ssä 4.sijalle21.05.2019
E-tytöt osallistuivat kovatasoiseen Helsinki Junior Challenge turnaukseen. 08-09 tytöissä oli vaan 1 lohko ja vastassa oli kovia ja tuttujakin joukkueita. Ensimmäinen peli oli tuttua Erviä vastaan joka sai tällä kaudella hopeaa kilpasarjassa. Tiedossa oli siis kova peli ja Ervi oli aikaisemmat kohtaamiset voittanut selkein numeroin. Tällä kertaa Tiikerit oli kuitenki alusta asti hereillä ja antoivat todella kovan vastuksen. Peli päättyikin ensimmäistä kertaa Erviä vastaan tasapeliin 5-5. Seuraavaksi oli vastassa Light Iron joka on kanssa tuttu vastus ja pelit tämänkin joukkueen kanssa on aina päättynyt selkein numeroin Light Ironille. Light Ironhan oli puolestaan tällä kaudella kilpasarjan mestareita joten tästäkin pelistä oli odotettavissa kovaa vääntöä. Tiikerit taisteli hienosti mutta Light Iron oli selkeästi parempi lukemin 5-2 Kolmas peli olikin aika myöhään illalla ja vastassa Venäjältä saapunut täysin tuntematon joukkue Sparta. Venäjälläkin osattiin hienoja kuvioita ja muutama yksilö joukkueessa oli ylitse muiden. Alkuun oltiin jo 3-1 häviöllä mutta kovan taistelun jälkeen noustiin rinnalle ja ohi vieden pisteet lukemin 3-4. Seuraavana päivänä oli vielä peli SBS Maskua vastaan joka oli voittanut aivan kaiken Länsirannikolla. Ei ollut siis hävinnyt yhtäkään peliä ja vei kultamitalit länsirannikon mittelöissä joten kova peli heti aamutuimaan. Masku oli kyllä tehnyt paljon töitä ja oli koko ajan askeleen edellä. Tämä mittelö päättyi SBS Maskun voittoon 5-1 Vielä oli edessä pronssipeli jossa vastassa uudestaan Eräviikingit. Tällä kertaa peli ei enään alkanut yhtä hyvin kuin edellinen koitos. Tiikereillä painoi jo selkeästi jalka ja kaksinkamppailuissa Ervi oli voimakastahoisempia. Lopputulemana Erville pronssimitalit lukemin 6-1 ja Tiikereille taas rutkasti lisäkokemusta kovista peleistä. 4.sija tällaisessa kovatempoisessa ja haastajasarjalaisena kilpajoukkueita (jotka on yltänyt mitaleille omassa sarjassaan) vastaan ei ole mitenkään huono saavutus. Jokaiselle joukkueelle annettiin kova vastus ja loppuun asti taisteltiin. E-Tytöt toivottaa oikein hyvää ja aurinkoista kesää kaikille! |
17.04.2023 | Pelaajahaku kauden 2023-2024 joukkueisiin käynnissä! |
03.02.2022 | Tiikerit nousi Suomen kärkikymppiin lisenssipelaajien määrissä! |
21.05.2019 | E-tytöt kovatasoisessa HJC:ssä 4.sijalle |
15.04.2019 | E-tytöille kultaa haastajafinaalissa! |
11.03.2019 | E-tytöt lunastavat paikan haastajafinaalissa! |
08.01.2019 | E-tytöille hopeaa HFC-turnauksessa |
18.12.2018 | E-tytöt kahdella voitolla joulutauolle... |
29.11.2018 | E-tytöillä kilpasarjaan pääsy niin lähellä... |
03.11.2018 | E-tytöt jatkaa puhtaalla pelillä |
12.10.2018 | E-tytöille kova startti sarjapeleihin! |
Siirry arkistoon » |