Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Tiikerit Inssi-Divarikauteen 2025-26 tutulla yhtenäisellä joukkueella uusin valmennusopein!

27.06.2025

joukkue2526.jpg

Tiikerit lähtee Inssi-Divarikauteen 2025-26 tutulla yhteinäisellä joukkueella maltillisin muutoksin. Joukkueesta löytyy paljon yhteistä tarinaa juniorivuosilta aina liigakentille asti. Uusien pelaajien kohdalla haluttiin panostaa tulevaisuuteen nostamalla seuran omista junioreista 2008 syntyneet Sisu Honkanen, Domenic Laiho, Alex Soini, Atte Virtanen ja Tuukka Virtanen. Joukkueen keski-ikä on 23,7 vuotta.

Joukkueen merkittävin muutos nähdään valmennuspuolella. Christian Andersson on uusi päävalmentaja tukenaan Juha Jäntti ja Samu Kuitunen. Menestynyt tutkapari maajoukkue- ja seuratasolta tuo Tiikereihin rutkasti kokemusta ja tietotaitoa. Maalivahtivalmennuksesta vastaa Miikka Behm.

"Treenit käynnistettiin huhtikuussa ja joukkueessa on näkynyt hyvin kehitystä sekä intoa uuteen. Urheilijaa on saatu vietyä eteenpäin Juhannuksena siirryttiin OT-jaksolle jossa kukin voi vielä kehittää itseään ja hioa itseään paremmaksi ennen elokuun uutta starttia.

Joukkue on sopiva sekoitus uutta sekä vanhaa. Juniorit ovat tuoneet uutta virtaa ja tulevat haastamaan kokeneita kauden aikana. Onnistuneella jaksolla nyt elo-syyskuussa, voimme haastaa kenet vain sarjassa. 

Hyvän työn jälkeen on aina mukava lähteä kohden kautta. Saadaan toivottavasti hiottua siitä sitten pikkuhiljaa joukkuetta timanttiseen iskuun. Työ on vielä kesken, mutta kovasti odotellaan jo syksyn treenipelejä."

Linjaa päävalmentaja Andersson.

Maalivahdit:

1. Niilo Nevalainen

41. Niklas Nykänen

73. Atte Virtanen

Kenttäpelaajat:

3. Otto Blomqvist

7. Mattias Kokljuschkin

11. Juuso Salo

12. Patrik Laitinen

13. Julius Tuomas

14. Oskar Grönman

16. Miika Iskanius

18. Olli Rautio

23. Tuukka Virtanen

26. Valtteri Laine

27. Arttu Jokinen

29. Valtteri Järnfors

33. Kevin Starck

52. Domenic Laiho

56. Karri Budde

61. Alex Soini

70. Leevi Loippo

71. Roni Lehtimäki

74. Valtteri Tuomisto

88. Tuomas Tiainen

89. Samuli Granlund

91. Mikko Ylikojola

93. Sisu Honkanen

Päävalmentaja:

Christian Andersson

Valmentajat:

Miikka Behm, Juha Jäntti, Samu Kuitunen

Joukkueenjohtaja:

Sakari Lehtimäki

Huolto:

Petri Budde, Juha Koljonen, Pentti Salo, Jussi Sarkkinen, Jukka Virtanen

Lue myös:

Christian Andersson on uusi päävalmentaja - Maailmanmestarit Juha Jäntti ja Samu Kuitunen mukana valmennustiimissä!

Tiikerit matkalla korkealle!   

Kausikortit myynnissä - parhaille paikoille keskikatsomoon!

Miesten edustusjoukkueen kausikortit on nyt myynnissä. Kausikortilla pääset Urheilutalon parhaille paikoille keskikatsomoon. Käy ostamassa oma kausari Tiikerishopista!

54204221286_131f596e80_k.jpg

Kuva: Juhani Järvenpää

30.06.2025Tiikerit matkalla korkealle!
27.06.2025Tiikerit Inssi-Divarikauteen 2025-26 tutulla yhtenäisellä joukkueella uusin valmennusopein!
06.05.2025Avoimet harjoitukset käynnissä kauden 2025-2026 joukkueisiin!
20.04.2025Tiikerit P17 edustukselle upeasti SM-hopeaa!
13.04.2025Tule mukaan valmentajaksi Tiikereihin!
11.04.2025Toni Virtanen on P17 edustusjoukkueen ensi kauden päävalmentaja!
04.04.2025Niko Helenius on P19 edustusjoukkueen uusi päävalmentaja!
26.03.2025Christian Andersson on edustusjoukkueen uusi päävalmentaja - Maailmanmestarit Samu Kuitunen ja Juha Jäntti mukana valmennustiimissä!
25.03.2025Tiikerit P17 edustus eteni SM-sarjan pudotuspeleihin!
12.03.2025Tiikerit jatkaa MAAJOUKKUETIE-yhteistyöseurana!

Siirry arkistoon »