Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Taistelusta huolimatta ei pisteitä kotipeleistä!

17.12.2019

5705445-n.jpg

Tiikerit ei saanut kasvatettua pistepussiaan viikonlopun kotipeleissä. ÅIF oli perjantaina Tiikerien Pikkujoulu tapahtumaottelussa parempi numeroin 2-3 ja sarjakärki Classic lauantaina 3-9.

Päätöserän kiri ei riitttänyt pisteille asti tällä kertaa!

ÅIF-peli alkoi kotijoukkueelta vahvasti kun heti ensimmäisessä vaihdossa päästiin yrittämään palloa tyhjään maaliin. Liekö härkäviikon kolmas ottelu tai pelin tärkeys vaikuttanut mutta sihti eikä onnikaan ollut Tiikerien puolella maalipaikoissa. Sipoolaiset näyttivät vaarallisuutensa iskemällä tehokkaasti vastaiskuista kaksi maalia Matias Kuisman ja Kenneth Myllyniemen toimesta.

Toisen erän ainoa tilastomerkintä oli vieraiden Patrik Korpiniemen kahden minuutin jäähy. Tiikeriit paransi peliä mutta sipoolaisten maalissa Arttu Puska oli erinomainen.

Kolmanteen erään tuli pirteän energinen Tiikerijoukkue ja runsaslukuisen kotiyleisön 520 riemuksi maalihanat aukesivat vihdoin Tomi Palinin iskiessä kaksi maalia ja peiln tasoihin 2-2. Hyvä taistelu ja päätöserän kiri ei riittänyt tällä kertaa pisteille asti Roope Fromin ampuessa voittomaalin ajassa 58.34.

Vantaan Sanomat: ÅIF kävi hakemassa täydet sarjapisteet Tiikerien kotiluolasta...

Tiikerit - ÅIF lehdistötilaisuus.

5705453-n.jpg

Miehekäs taistelu sarjakärkeä vastaan!

Tappiosta sisuuntuneena Classic-peliin tuli ärsytetty kotijoukkue ja illan ensimmäinen osuma nähtiin ajassa 1.07 Yannick Lindroosin iskiessä pallon tarkasti maaliin. Sarjakärki pääsi erän edetessä peliin mukaan ja Eemeli Salinin ja Ville Lastikan maaleilla erätauolle poistuttiin 1-2 numeroissa.

Toinen erä alkoi kotijoukkueelta jälleen vahvasti Joel Keskisen iskiessä Salibandyliigan avausmaalin ajassa 24.23. Vieraiden kuitti tuli nopeasti Nico Salon toimesta heti seuraavassa vaihdossa. Erän puolessa välissä numerot muuttuivat Mikko Leikkasen ja Eemeli Salinin maaleilla lukemiksi 2-5. Kotijoukkueen hyvä eneginen taistelu sai palkinnon Kevin Starckin iskiessä taukonumeroiksi 3-5.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin rikkonaisessa päätöserässä tamperelaisten iskiessä kaksi ylivoimamaalia, yhden tasakentällisin ja yhden tyhjiin loppulukemiksi 3-9. Tappiosta huolimatta Tiikerien pelissä oli paljon hyvää ja mukaan otettavaa seuraaviin peleihin. 

Tiikerit - Classic lehdistötilaisuus.

Tiikerien pelit jatkuvat heti joulutauon jälkeen LASB:ia vastaan Lahden Suurhallissa la 28.12. Seuraava kotipeli on su 29.12 jolloin pohjoisen OLS saapuu vieraaksi Tikkurilaan.

Kuvat: Toni Degerlund

Nimeton_ols-peli.png

28.03.2024F-liigakarsintojen 2. kierros käynnistyy - Tiikerit vs EräViikingit Tikkurilan Urheilutalo la 30.3 klo 17!
23.03.2024Hurja takaa-ajo päätöserässä siivitti Tiikerit voittoon ja Liigakarsintojen 2. kierrokselle!
21.03.2024Tiikereille vierasvoitto Liigakarsinnoissa - Sarja katkolla Tikkurilan Urheilutalo la 23.3 klo 17
18.03.2024Ligakarsinnat käynnistyivät kotivoitoilla
12.03.2024F-liigakarsinnat käynnistyvät - Tiikerit vs LNM Tikkurilan Urheilutalo su 17.3 klo 15:30!
10.03.2024Ilmoittautuminen Tiikerien kesän salibandyleireille käynnissä!
08.03.2024Pasi Rosti jatkaa edustusjoukkueen vastuuvalmentajana!
26.02.2024Tiikerit varmisti paikan F-liigakarsintoihin!
14.02.2024Tiikerit vankisti paikallispelivoitoilla asemiaan Divarin kärjessä!
17.12.2023Flamingo Spa palkitsi juniorijoukkueiden tsempparipelaajia!
02.12.2023Mattias Kokljuschkin Inssi-Divarin kuukauden pelaaja!
30.11.2023Suomen Cup puolivälieräottelu Tiikerit vs Nokian KrP Tikkurilan Urheilutalo pe 15.12
23.11.2023Ilmoittautumiset kevään salibandykouluihin ja harrasteryhmiin käynnissä!
17.11.2023Arvonta! Voita Leevi Loipon Game Worn -pelipaita!
06.11.2023Tiikereille paikallispelivoitto ja jatkopaikka Suomen Cupissa!
26.10.2023Niklas Nykänen U19 maajoukkueeseen EFT-turnaukseen!
24.10.2023Tiikerit P16 ja T18 SM-sarjaan!
29.09.2023Tikkurilan Tiikerit ja Flamingo Spa yhteistyö jatkuu!
23.09.2023Tiikerit Inssi-Divari joukkueen kaikki ottelut katsottavissa SalibandyTV:stä!
15.09.2023Divarikausi starttaa kotiluolassa - Tiikerit vs ÅIF Tikkurilan Urheilutalo la klo 17.00
10.09.2023Tiikerit T10 ja T12 järjestää kaveritreenejä Tigerilla!
15.08.2023Tiikerit nälkäisellä joukkueella Divarikauteen 2023-2024!
11.08.2023Miesten edustusjoukkueen kausikortit nyt myynnissä!
06.08.2023Tiikerit P14 hopeaa Mestareiden Cupissa.
04.08.2023Miikka Behm mukaan edustusjoukkueen valmennustiimiin!
15.07.2023Ilmoittautumiset syksyn salibandykouluihin ja harrasteryhmiin käynnissä!
16.06.2023Kotipeleissä Tikkurilan Urheilutalolla viihdytään myös ensi kaudella!
02.06.2023Kokenut huoltotiimi pitää Divaripelaajista huolta myös ensi kaudella!
29.05.2023Tikkurilan Tiikerit sääntömääräinen vuosikokous ma 12.6
18.04.2023Tiikerit myös jatkossa MAAJOUKKUETIE-yhteistyöseura!
17.04.2023Tiikerit ja Blackbirds perustavat yhteisjoukkueet T18 & T21 ikäluokkiin
17.04.2023Pelaajahaku kauden 2023-2024 joukkueisiin käynnissä!
14.04.2023Tiikerit ja Blackbirds perustavat yhteisen P22-edustusjoukkueen kaudeksi 2023-2024
16.03.2023Tikkurilassa pelataan Divaria myös kaudella 2023-2024!
15.03.2023Pasi Rosti Inssi Divari -joukkueen uusi vastuuvalmentaja!
07.03.2023Ilmoittautuminen Tiikerien kesän salibandyleireille käynnissä!
28.01.2023Tigerilla tapahtuu - kevätkauden Tiikeriottelut!
13.01.2023Tiikeriperheille kevään pelit erikoishintaan perhelipulla!
14.12.2022Tervetuloa koko perhe Tikkurilan Urheilutalolle la 17.12 - Luvassa Joulutunnelmaa, yhdessä pelaamista ja tapahtumaottelu!
08.12.2022Ilmoittautumiset kevään salibandykouluihin käynnissä!
27.10.2022Tigerilla tapahtuu - syyskauden Tiikeriottelut!
16.09.2022Tiikerit nälkäisenä Divarikaudelle 2022-2023
28.06.2022Ilmoittautumiset syksyn salibandykouluihin ja harrasteryhmiin käynnissä!
17.06.2022Yhteistyö Fat Pipen kanssa jatkuu!
06.06.2022Tikkurilan Tiikerit sääntömääräinen vuosikokous ma 20.6
13.05.2022Tommy Helenius mukaan miesten edustusjoukkueen valmennustiimiin!
29.04.2022Tiikerit P22, P19 ja P16 avoimet harjoitukset - aikataulu Tikkurilan Urheilutalolla!
28.04.2022Mikko Sjöholm miesten edustusjoukkueen mv-valmentajaksi!
21.04.2022Tiikerit II ja P21 karsintapelit käynnistyvät viikonloppuna - Kotipelit Tikkurilan Urheilutalolla!
07.04.2022Tiikerit II Suomisarjan nousukarsintoihin!
04.04.2022Niklas Nykänen U17 maajoukkueeseen Floorball Future Stars-turnaukseen!
18.03.2022Ilmoittautuminen Tiikerien kesän salibandyleireille käynnissä!
10.03.2022Pelaajahaku kauden 2022-2023 joukkueisiin käynnissä!
03.02.2022Tiikerit nousi Suomen kärkikymppiin lisenssipelaajien määrissä!
31.01.2022Aikuisjoukkueet voivat jatkaa harjoittelua Tigerilla 1.2 alkaen
11.01.2022F liigan ottelu Tiikerit-EräViikingit siirtyy myöhäisempään ajankohtaan
06.12.2021Ilmoittautumiset kevään salibandykouluihin käynnissä!
23.11.2021Tikkurilan Tiikerit ja Teboil Tikkurila käynnistivät yhteistyön!
22.11.2021Black Week on täällä!
18.11.2021Liikuttavin tapahtumapäivä la 20.11
09.10.2021Tuomas Tiainen U19 maajoukkueeseen EFT-turnaukseen!
08.10.2021Kumppanipäivä Tiger Sport Areenalla ke 13.10
05.10.2021Tiikerit tutuksi: #33 Kevin Starck & #13 Timon Merz
02.10.2021Tiikerit tutuksi: #26 Valtteri Laine & #93 Veeti Valajärvi
30.09.2021Tiikerit tutuksi: #61 Mikko Sjöholm & #92 Olli Taskinen
29.09.2021Viikkokatsaus: Tiikerit T18 nappasi pisteet sarjakärjeltä - Sarjapelit käynnistyvät Tigerilla!
28.09.2021Tiikerit tutuksi: #3 Aki Kolari & #88 Sami Aalto
26.09.2021Tiikerit tutuksi: #91 Mikko Ylikojola & #45 Jens Beijar
24.09.2021Tiikerit tutuksi: #57 Christian Remes & #56 Karri Budde
23.09.2021Tiikereiden kakkoselle lisää kokemusta pääsarjoista!
22.09.2021Tiikerit tutuksi: #16 Miika Iskanius & #71 Eemeli Horttanainen
21.09.2021Viikkokatsaus: Pirteä F-liigakauden avaus - P15 jatkoi vahvoja esityksiä!
20.09.2021Tiikerit tutuksi: #81 Tuomas Tiainen & #29 Valtteri Järnfors
18.09.2021Tiikerit tutuksi: #11 Juuso Salo & #7 Mattias Kokljuschkin
17.09.2021P21 SM-sarja käynnistyy! Tiikerit aloittaa vieraspelillä Oilersia vastaan.
03.09.2021Kausikortit myynnissä huomenna Tikkurilan urheilutalolla!
02.09.2021Liigamiehet palaavat kotiyleisön eteen!
27.08.2021Tiikerit F-liigakauteen uudistuneella joukkueella!
24.06.2021Ilmoittautumiset syksyn salibandykouluihin ja harrasteryhmiin käynnissä!
15.06.2021Tiikerit tyttöjoukkueita pelaa kaikissa ikäluokissa kaudella 2021-2022! Mukaan mahtuu uusia pelaajia.
07.06.2021Tikkurilan Tiikerit sääntömääräinen vuosikokous ma 21.6
26.05.2021Tiikerivalmentajien tukihenkilöt Janne Juote, Joona Huuhtanen ja Joonas Huusko.
14.05.2021Eetu Nummelin fysiikkavalmentajaksi Tiikereihin!
19.04.2021Tiikerit myös jatkossa Salibandyliiton MAAJOUKKUETIE-yhteistyöseura!
08.04.2021Peter Eriksson B edustuksen vastuuvalmentajaksi!
07.04.2021Pelaajahaku käynnissä kauden 2021-2022 joukkueisiin!
24.03.2021Janne Juote Tiikerit miesten F-liigan uusi päävalmentaja!
14.03.2021Ilmoittautuminen Tiikerien kesän salibandyleireille käynnissä!
13.03.2021Kevään salibandykoulut käynnissä, ilmoittaudu mukaan!
25.02.2021Yhteistyö Stadiumin ja adidaksen kanssa jatkuu!
24.02.2021Tiikerit hakee valmentajia!
17.02.2021Hiekkaharjun koululla käynnistyy uusi 2014-2015 synt salibandykoulu la 11-12.
26.01.2021Myynnissä etälippu+Ottelumuki Tiikerit - Happee peliin 31.1
16.01.2021Janne Jaanus Tiikerien F-liigajoukkueeseen
09.12.2020Ilmoittautumiset kevään salibandykouluihin käynnissä, alkavat 1.2!
28.11.2020Joakim Lund on valittu mukaan miesten maajoukkueleirille!
23.11.2020Viikkokalenteri 48 - Edustusjoukkueet ja sarjapelit Tigerilla.
17.11.2020F-liigan ottelu Tiikerit-Oilers pelataan ke 6.1
16.11.2020Viikkokalenteri 47 - Edustusjoukkueet ja aluesarjapelit Tigerilla.
13.11.2020F liigan ottelu Tiikerit-Oilers siirtyy myöhäisempään ajankohtaan

Näytä lisää »