Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Kausi 2010-2011

miehet_3_2010-2011.jpg

 

Tikkurilan Tiikerit Miehet 3 on vuonna 2006 perustettu salibandyjoukkue täynnä äijämäistä energiaa. Joukkue pelasi kaudella 2009-2010 miesten 5.divisioonassa, jossa tuloksena oli paikka lohkon keskikastissa hiukan ailahdelleiden pelisuoritusten jälkeen.

Uuteen kauteen 2010-2011 Miehet 3 lähtee hiukan erikoisesta asemasta. Joukkueelle aukesi paikka miesten 4. divisioonassa toisen Tiikerijoukkueen laitettua pillit pussiin viime kauden päätteeksi. Miehet 3 ei kieltäytynyt haasteesta vaan lähtee tosissaan haastamaan ylemmän sarjaportaan joukkueita. Miehet 3 koki myös rakenteellisia muutoksia kesän aikana, mm. muutamien avainpuolustajien jätettyä joukkueen. Tilalle on kuitenkin onnistuttu hankkimaan hyviä vahvistuksia, ainakin kesän harjoituskauden perusteella. Uusien pelaajien myötä joukkueen sisälle on tullut selkeästi uutta näkemystä asioihin pelikentällä ja sen ulkopuolella. Nykyjoukkue on myös erittäin sitoutunut harjoitteluun, joka näkyy jo nyt selkeänä kehityksenä pelitavassa.

Harjoittelemme kaudella 2010-2011 seuraavasti:

keskiviikkoisin klo 20.00-21.30 Peltolan kaarihallilla

torstaisin klo 21.30-22.30 Tiikeri Areenalla

 

Maalivahti
39 Knuutila Antti

Puolustaja
5 Romppanen Joonas
7 Väisänen Harri
11 Niemelä Petrus
28 Kuusisto Aki
91 Tikkanen Anssi

Hyökkääjä
9 Merkkiniemi Pasi
12 Posti Riku
13 Kostiainen Ville-Veikko
14 Kuusisto Mika
22 Korhonen Matias
23 Suomalainen Janne
36 Kujala Juuso
37 Kukkanen Petri
52 Ala-Poikela Hannu-Pekka
73 Huotari Jani
88 Pesonen Julius