Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

D98 Trombit - Blackbirds (1 - 14)

Aika: 21.1.2012 13.00
Paikka: Kerava Areena
Sarja: SSBL eliittisarja


Otteluun Blackbirdsiä vastaan lähdettiin 10 kenttäpelaajalla ja tuntia aiemmin oli loppunut eka peli. Joten pyrittiin pelaamaan turhia hötkyilemättä, jotta puhtia riittäisi pelin loppuun asti.

Ottelu alkoi melko kurjasti, kun isännät tekivät kolmannen maalinsa jo ajassa 2.25. Tästä eteenkinpäin ottelu kulki vahvasti vastustajan komennosa pallon liikkuessa tiuhaan pelaajalta toiselle. Eka erä BB:lle 0-5.

Toisessa erässä sama tahti jatkui. Tosin Aki maalasi komeasti ajassa 18.23 ottaen omasta keskialoituksesta pelivälineen ja vei sen tahdolla yksin Blackbirdsin maaliin! Erä kuitenkin 1-6 vastukselle ja peli uhkaavasti jo 1-11.

Kolmannessa erässä vähän jo odoteltiin, milloin maaliero kasvoi kahteentoista maaliin ja peli päättyisi. Lopulta eroksi tuli 13 maalia, kun peli lopetettiin BB:n tehtyä viimeisen maalinsa ajassa 36.49. Loppulukemat siis tylyt 1-14.

Oma puolustus toimi kontrolloituna ihan hyvin, mutta ongelmat tulivat siinä vaiheessa, kun pallo saatiin omille ja peliä piti avata. Siinä sattuneista menetyksistä BB pääsi rokottamaan useaan kertaan.

Maalissa eka erän Miko ja loppuajan Jetro.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:28VastustajaVastustaja
0 - 201:11VastustajaVastustaja
0 - 302:25VastustajaVastustaja
0 - 408:46VastustajaVastustaja
0 - 513:56VastustajaVastustaja
0 - 615:48VastustajaEi syöttäjää
0 - 718:16VastustajaVastustaja
1 - 718:23Kujala AkiEi syöttäjää
1 - 820:01VastustajaEi syöttäjää
1 - 921:11VastustajaVastustaja
1 - 1023:57VastustajaEi syöttäjää
1 - 1128:26VastustajaEi syöttäjää
1 - 1232:30VastustajaVastustaja
1 - 1335:29VastustajaVastustaja
1 - 14 (yliv.)36:49VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
35:49Arvinen Ville-Matti2 min
Torjunnat:
Lahtinen Jetro: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Lahtinen Jetro
Maalivahti
4Hyvärinen Kim
Kenttäpelaaja
5Grundström Lasse
Kenttäpelaaja
11Lindholm Panu
Kenttäpelaaja
14Remes Wille
Kenttäpelaaja
17Ryhänen Miika
Kenttäpelaaja
18Kujala Aki
Kenttäpelaaja
19Arvinen Ville-Matti
Kenttäpelaaja
22Torniainen Miko
Maalivahti
25Jokinen Janne
Kenttäpelaaja
83Turunen Roope
Kenttäpelaaja
87Aalto Joona
Kenttäpelaaja