C98 edustus - Loiske Lightnings (9 - 9)
Aika:
26.1.2013 14.00 Toiseen peliin Loisketta vastaan jouduimme lähtemään 10 kenttäpelaajalla, kun Teemu loukkasi edellisessä pelissä kätensä eikä pystynyt pelaamaan. No, olihan kaksi täyttä kentällistä... Isäntäjoukkue osoitti heti alusta, että pelistä tulee hankala. Loiske pyrki ampumaan heti, kun paikka tuli ja maalin edessä oli parhaimmillaan kaksikin kaveria sutimassa irtopalloja verkon perille. Loiskeella oli myös laadukkaita laukojia, joten vetojen peittämisessä riitti kiirettä. Ottelu eteni näillä kuvioilla kaksi erää. Olimme koko ajan vähän jäljessä vastustajan mennessä eteen ja meidän tasoittaessa. Toisen erän lopussa tilanne oli 5-7 Loiskeelle. Kolmatta erää ehdittiin pelata jo reilu neljä minuuttia ennenkuin erän avausmaali nähtiin. Valitettavasti sen teki Loiske, jolloin ero venähti jo kolmeen maaliin. Peliaikaa oli jäljellä siis reilu 10 minuuttia. Onneksi tämä ei omaan peliin vaikuttanut, vaan koko joukkue päätti tasoittaa pelin parivaljakon Ville-Eetu johdolla. Aikalisän jälkeen ajassa 43:49 saatiin tehtyä tasoitusmaali. Tästä vielä 40 sekuntia eteenpäin ja Nuutti pamautti kovaa johtomaalin ajassa 44:29. Jes! Kuitenkin Loiske ehti vielä kuitata maalilla 13 sekuntia ennen loppuvihellystä, joten peli päättyi tasan 9-9. Pojilta oli huikea nousu kolmannessa erässä kolmen maalin takaa tasuriin, mihin voimme olla tyytyväisiä, vaikka voittoakin tarjottiin. Tietysti voidaan sanoa, että jos joukkue tekee matsissa 9 maalia, niin sillä pitäisi voittaa, mutta tänään näin. Oma pallollinen peli oli tänään tosi mallikasta. Maalirikkaan ottelun tehokkaimmat olivat Ville 2+3, Roope 3+1 ja Eetu 2+2. |
| Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
|---|---|---|---|
| 0 - 1 | 00:29 | Vastustaja | Vastustaja |
| 1 - 1 | 09:01 | Turunen Roope | Welling Leevi |
| 1 - 2 | 10:11 | Vastustaja | Vastustaja |
| 2 - 2 (yliv.) | 11:35 | Turunen Roope | Lahtinen Nuutti |
| 2 - 3 (yliv.) | 13:20 | Vastustaja | Vastustaja |
| 2 - 4 (aliv.) | 16:05 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
| 3 - 4 | 20:05 | Weck Sebastian | Arvinen Ville-Matti |
| 4 - 4 | 23:58 | Arvinen Ville-Matti | Erkkilä Eetu |
| 4 - 5 | 24:11 | Vastustaja | Vastustaja |
| 4 - 6 (yliv.) | 27:41 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
| 5 - 6 | 27:52 | Turunen Roope | Welling Leevi |
| 5 - 7 | 29:59 | Vastustaja | Vastustaja |
| 5 - 8 | 34:22 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
| 6 - 8 | 37:24 | Erkkilä Eetu | Arvinen Ville-Matti |
| 7 - 8 (yliv.) | 39:39 | Erkkilä Eetu | Arvinen Ville-Matti |
| 8 - 8 | 43:49 | Arvinen Ville-Matti | Erkkilä Eetu |
| 9 - 8 | 44:29 | Lahtinen Nuutti | Erkkilä Eetu |
| 9 - 9 | 44:47 | Vastustaja | Vastustaja |
| Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
|---|---|---|
| 10:17 | Vastustaja | 2 min |
| 11:54 | Arvinen Ville-Matti | 2 min |
| 14:42 | Vastustaja | 2 min |
| 20:17 | Vastustaja | 2 min |
| 24:56 | Vastustaja | 2 min |
| 26:31 | Arvinen Ville-Matti | 2 min |
| 37:53 | Vastustaja | 2 min |
Lahtinen Jetro: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
| No. | Pelaaja | Pelipaikka |
|---|---|---|
| 1 | Lahtinen Jetro | Maalivahti |
| 4 | Hyvärinen Kim
| Kenttäpelaaja |
| 6 | Pesonen Miika
| Kenttäpelaaja |
| 11 | Lindholm Panu
| Kenttäpelaaja |
| 19 | Arvinen Ville-Matti
| Kenttäpelaaja |
| 25 | Jokinen Janne
| Kenttäpelaaja |
| 31 | Weck Sebastian
| Kenttäpelaaja |
| 41 | Lahtinen Nuutti
| Kenttäpelaaja |
| 81 | Erkkilä Eetu
| Kenttäpelaaja |
| 83 | Turunen Roope
| Kenttäpelaaja |
| 85 | Welling Leevi
| Kenttäpelaaja |
