C98 edustus - GrIFK Leijonat (4 - 5)
Aika:
19.12.2012 18.00 Alueliigan jatkosarjan eka peli pelattiin Tiikeri Areenalla Granin 99 -joukkuetta vastaan. Taisi meidän pojilla olla helppo matsi mielessä... Ottelu alkoi verkkaisesti ja ottelun hallinta pysyi meillä vähän puolivaloilla pelaamisesta huolimatta. Eka erässä tehtiin neljä maalia ja ottelu näytti selvältä. Toisessa erässä peli jatkui samantapaisena, kuitenkin omista otteista paistoi kiinnostuksen ja terävyyden puute. Yksilöinä eikä joukkueena otettu vastuuta pelistä. Kun Grani samalla jatkoi peliään terävämmin, alkoi omassa päässä soida maaliverkko. Erän puolivälissä Grani pääsi jo maalin päähän, jolloin ilmeet alkoivat huolestua. Peliasenne oli kuitenkin jo aikaa sitten hukattu ja erän lopulla Grani teki kaksi pikamaalia siirtyen johtoon. Peli päättyi maalin tappioon. Ottelu oli hyvä esimerkki asenteen merkityksestä peliin. Kun peliin lähdetään "Me ollaan jo voitettu tää peli" -asenteella, ei se lupaa hyvää, kun sitten tuleekin se tiukka paikka. Kaikki kunnia nuorille granilaisille, jotka käyttivät harvemmat maalipaikkansa hyvin tehokkaasti hyödykseen. Nuutille ja Villelle maali ja syöttö mieheen. |
| Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
|---|---|---|---|
| 1 - 0 | 03:31 | Lahtinen Nuutti | Ei syöttäjää |
| 2 - 0 | 11:36 | Lehtimäki Teemu | Arvinen Ville-Matti |
| 3 - 0 | 13:30 | Erkkilä Eetu | Ei syöttäjää |
| 4 - 0 (yliv.) | 16:28 | Arvinen Ville-Matti | Lahtinen Nuutti |
| 4 - 1 | 22:35 | Vastustaja | Vastustaja |
| 4 - 2 | 24:53 | Vastustaja | Vastustaja |
| 4 - 3 | 30:56 | Vastustaja | Vastustaja |
| 4 - 4 | 38:17 | Vastustaja | Vastustaja |
| 4 - 5 | 38:36 | Vastustaja | Vastustaja |
| Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
|---|---|---|
| 16:06 | Vastustaja | 2 min |
| No. | Pelaaja | Pelipaikka |
|---|---|---|
| 1 | Lahtinen Jetro | Maalivahti |
| 6 | Pesonen Miika
| Kenttäpelaaja |
| 9 | Lehtimäki Teemu | Kenttäpelaaja |
| 11 | Lindholm Panu
| Kenttäpelaaja |
| 19 | Arvinen Ville-Matti
| Kenttäpelaaja |
| 21 | Tuila Jesse
| Kenttäpelaaja |
| 22 | Torniainen Miko
| Maalivahti |
| 25 | Jokinen Janne
| Kenttäpelaaja |
| 31 | Weck Sebastian
| Kenttäpelaaja |
| 41 | Lahtinen Nuutti
| Kenttäpelaaja |
| 81 | Erkkilä Eetu
| Kenttäpelaaja |
| 83 | Turunen Roope
| Kenttäpelaaja |
| 85 | Welling Leevi
| Kenttäpelaaja |
| 88 | Andersson Lauri
| Kenttäpelaaja |
