Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

D98 Trombit - Oilers Tykittäjät (6 - 1)

Aika: 6.2.2011 12.00
Paikka: Ruskeasuo, Helsinki
Sarja: SSBL:n välisarja


Ennakkoon välisarjan kovin vastus Oilers Tykittäjät oli vastassa eka kertaa välisarjassa. Trombit pelasivat viimeksi Tykittäjiä vastaan syksyllä 2009 kilpasarjan alkulohkossa kahdesti häviten molemmat matsit yhteismaalisuhteella 26-3!

Huikea on ollut kehitys, kun päivän pelissä ei ollut hätäpäivää, vaikka moni poika oli poissa. Ketjuja oli pakosta jouduttu sotkemaan, mutta silti jokainen tiesi hyvin paikkansa ja ottelun aikana nähtiin useita upeita syöttöjä.

Eka erässä Tykittäjät saivat aikaan enemmän laukauksia maalia kohti kuin Trombit, mutta Trombien tilanteet olivat selvästi vaarallisempia. Kiitos myös Nooan varman pelin maalilla eka erä päättyi 2-0 Trombeille.

Toka erässä Trombien kuviot päättyivät monta kertaa hyviin paikkoihin ja maalejakin saatiin neljä. Puolustuksessa onnistuttiin hyvin peittämään Oilersin laukaukset. Maalissa oli toka erän hienosti Miko.

Kolmannessa erässä alkoi jo Tykittäjien into hiipua ja Trombit hallitsivat peliä. Lopulta Eetu lopetti Oilersin pyristelyn iskemällä jo neljännen maalinsa tyhjiin vastustajan pelatessa ilman veskaa.

Pojilta hieno peli ja selvä 6-1 voitto sairaslistasta huolimatta. Oilersin maalitolpatkin kolisivat ottelun aikana moneen kertaan. Eetu siis pelin maalikunkku tehoin 4+0.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 001:35Erkkilä EetuArvinen Ville-Matti
2 - 007:23Järvelä JanneAndersson Lauri
3 - 027:20Erkkilä EetuArvinen Ville-Matti
3 - 128:09VastustajaVastustaja
4 - 133:27Erkkilä EetuKujala Aki
5 - 140:53Ryhänen MiikaTurunen Roope
6 - 1 (tm)43:36Erkkilä EetuEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
19:17Andersson Lauri2 min
28:58Vastustaja2 min
42:24Vastustaja2 min
Torjunnat:
Yletyinen Nooa: 12 torjuntaa
Vastustaja: 16 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Yletyinen Nooa
Maalivahti
11Lindholm Panu
Kenttäpelaaja
12Blå Juuso
Kenttäpelaaja
13Järvelä Janne
Kenttäpelaaja
17Ryhänen Miika
Kenttäpelaaja
18Kujala Aki
Kenttäpelaaja
19Arvinen Ville-Matti
Kenttäpelaaja
22Torniainen Miko
Maalivahti
25Jokinen Janne
Kenttäpelaaja
31Weck Sebastian
Kenttäpelaaja
81Erkkilä Eetu
Kenttäpelaaja
83Turunen Roope
Kenttäpelaaja
87Aalto Joona
Kenttäpelaaja
88Andersson Lauri
Kenttäpelaaja