Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

F2003 Tykit - Tiikerit Lämärit Black -02 (6 - 5)

Aika: 9.12.2012
Paikka: Tiikeri Areena
Sarja: Harjoitusottelu


Harjoituspelissä Lämäreitä vastaan haluttiin nähdä tämän hetken Tykkien taso HFC turnausta ajatellen. Lämäreillä on alkukausi sujunut sarjassa mainiosti ja sijoitus on sen mukainen eli toinen heti Erän Susien jälkeen. Tykeillä taas on E2 haastajasarja sujunut ilman suurempia vaikeuksia ja selvä lohkovoitto alkusarjassa on ollut täysin ansaittu. Pelillisesti kamppailusta odotettiinkin kovatasoista ja sitä peli olikin ainakin Tykkisilmin katsottuna. Monelle Tykkiläiselle vuotta vanhempien kilpasarjalaisten kova vauhti tulikin shokkina ja pelin alku olikin täysin Lämäreiden hallintaa. Pikku hiljaa Tykitkin pääsivät pelin juonesta kiinni ja tilanteitakin saatiin luotua. Hyvän jakson päätteeksi aivan toisen erän lopussa juuri ennen summerin soimista Lämärit tekivät kuitenkin vielä 5-2 johtomaalin. Tästä eivät Tykit kuitenkaan lannistuneet vaan viimeisellä erätauolla valmennus teki pelitaktiikkaan tilanteen vaatiman muutoksen, joka alkoi tuottamaan tulosta. Kolmas erä olikin Tykkien näytöstä. Peli saatiin tasoitettua hyvän jakson aikana ja voittomaalikin tehtiin vielä ennen loppusummerin soimista.

Pelillisesti Tykit ovat kauden aikana noustaneet tasoa usein otteluiden kolmannessa erässä. Tälläkin kertaa ratkaisu nähtiin kolmannessa erässä. Tämä on osoitus siitä, että Tykit eivät luovuta koskaan vaikka tilanne olisikin vaikea ja voitto tuntuu lähes mahdottomalta.

Varsinaisen pelin jälkeen lauottiin vielä viiden laukojan rankkarikisa. Tällä kertaa Tykit olivat parempia 3-0 tuloksella.

Tällä kertaa voiton nappasi siis Tykit. Seuraavalla kerralla Lämärit ovat varmasti valppaina loppuun saakka eivätkä anna yllättää itseänsä.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:00VastustajaEi syöttäjää
0 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 200:00Hakonen ToniAhonen Juho
1 - 300:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 300:00Orava MikoAhonen Juho
2 - 400:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 500:00VastustajaEi syöttäjää
3 - 500:00Bau SamuBjörkbacka Toni
4 - 500:00Johima JoonaMäkinen Nico
5 - 500:00Orava MikoMönkkönen Mika
6 - 500:00Orava MikoJohima Joona
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Haverinen Mika: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
8Ahonen Juho
Kenttäpelaaja
9Haverinen Mika
Kenttäpelaaja
10Mönkkönen Mika
Kenttäpelaaja
11Orava Miko
Kenttäpelaaja
12Mäkinen Nico
Kenttäpelaaja
13Björkbacka Toni
Kenttäpelaaja
22Miettinen Arttu
Kenttäpelaaja
71Bau Samu
Kenttäpelaaja
88Tiainen Tuomas
Kenttäpelaaja
98Johima Joona
Kenttäpelaaja
99Hakonen Toni
Kenttäpelaaja