Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Kopa Juniorit (Punaiset) - F2003 Tykit (0 - 15)

Aika: 4.5.2013
Paikka:
Sarja: Särkänniemi Cup


Koko turnauksen raportti:

Tykit aloittivat turnausurakkansa ottelulla Kopa Junioreita vastaan. Joukkueesta ei etukäteen tiedetty mitään ja lähdimmekin ennakkoluulottomasti otteluun. Ottelun alusta lähtien kuitenkin huomasi, että joukkueet pelasivat ihan eri tasolla. Kopa on ilmeisesti vasta aloittanut ryhmä ja se näkyi väistämättä kentällä. Tykkien johtaessa 12-0 kysyttiin jo, että keskeytetäänkö ottelu. Lopulta peli keskeytettiin molempien toiveesta 15-0 tilanteessa. Samanlainen pyöritys oli myös ottelu USB Hurrikaaneja vastaan. Toki numerot olivat siedettävämmät. Alkusarja oli käyty ja maaliero 24-1 kertoo paljon.

Pudotuspeleihin päästiin sunnuntaiaamuna ja pelit kovenivat. Tykkien ensimmäimen pudotuspelivastustaja oli vanha tuttu Indians Yellow. Vaikka Tykit pääsivät pyörittämään peliä aika ajoin näyttävästikin piti Inkkari pelin todella tiukalla aina ottelun loppuun saakka. Vasta 2-0 tilanteesa saatiin hiukan hengähtää. Seuraava vastustaja oli myös vanha tuttu edellisen vuoden pronssipelistä. Tällä kertaa Ilves pyöritteli Tykit täsin kumoon tulostaulun näyttäessä 5-1. Tämän pelin jälkeen valmennuksen oli pakko katsoa peiliin ja miettiä mikä meni pieleen. Päivän viimeinen sijoitusottelu sijoista 5-6 oli taas Tykeiltä kelpo esitys. Naantali ei päässyt Tykkejä yllättämään vaan selvät 6-2 voittolukemat olivat tosiasia.

Sijoitus Särkänniemessä viides(5) ei ollut todellakaan huono vaikka viime vuodesta hiukan jäimmekin. Oppia tuli sitäkin enemmän ja turnaus opetti Tykeille tärkeitä asioita tulevaa sarjakautta ajatellen.

Hyvä TYKIT!!!

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:00Lindgren AleksiBjörkbacka Toni
0 - 200:00Hakonen ToniLindgren Aleksi
0 - 300:00Mäkinen NicoTuntematon pelaaja
0 - 400:00Mäkinen NicoOrava Miko
0 - 500:00Tuntematon pelaajaMiettinen Arttu
0 - 600:00Hakonen ToniBjörkbacka Toni
0 - 700:00Orava MikoMäkinen Nico
0 - 800:00Tiainen TuomasEi syöttäjää
0 - 900:00Hakonen ToniBjörkbacka Toni
0 - 1000:00Mönkkönen MikaMäkinen Nico
0 - 1100:00Hakonen ToniBjörkbacka Toni
0 - 1200:00Hakonen ToniBjörkbacka Toni
0 - 1300:00Mäkinen NicoOrava Miko
0 - 1400:00Hakonen ToniLindgren Aleksi
0 - 1500:00Mäkinen NicoMönkkönen Mika
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Haverinen Mika: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
9Haverinen Mika
Kenttäpelaaja
10Mönkkönen Mika
Kenttäpelaaja
11Orava Miko
Kenttäpelaaja
12Mäkinen Nico
Kenttäpelaaja
13Björkbacka Toni
Kenttäpelaaja
19Lindgren Aleksi
Kenttäpelaaja
22Miettinen Arttu
Kenttäpelaaja
29Järnfors Valtteri
Kenttäpelaaja
41Thurman Anton
Kenttäpelaaja
50Känkänen Aleksi
Kenttäpelaaja
88Tiainen Tuomas
Kenttäpelaaja
99Hakonen Toni
Kenttäpelaaja