Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

ÅIF Predators - E2003 Tykit (7 - 4)

Aika: 10.1.2015
Paikka: Mosahalli
Sarja: D2- eliittisarja


D2- eliittisarjan ensimmäiset pelit pelattiin Mosahallilla. Tykien vastustajiksi saapuivat ÅIF ja SSV. Kummastakaan ei ollut juuri kokemuksia etukäteen. Åif oli pari vuotta sitten samassa välisarjassa ja silloin ÅIF voitto kyseisen sarjan, Tykkien sijoittuessa kolmanneksi. Nyt oli kuitenkin kysessä eliitsarja ja pisteistä taisteltiin hanakasti.

Ensimmäiseksi vastustajaksi Tykit saivat ÅIF: n. Pelistä odotettiin tasaista ja kumpi tahansa pelin voisi voittaa. Itse pelissä Tykeillä oli varsinkin ottelun alkupuolella hyviä paikkoja ja saimme mm. kolme läpiajoa, joista emme onnistuneet saamaan edes vetoa aikaiseksi. Tämä oli oikeastaan koko pelin juoni. Tykit loivat hyviä paikkoja, mutta viimeistely sekä syöttöjen vastaanotot eivät vaan tässä pelissä olleet normaalilla tasolla. Tämän voi laittaa varmasti jännityksen piikkiin, sillä joululoman jäljiltä emme ole oikeastaan päässeet vielä täyteen tikkiin. ÅIF sen sijaan viimeisteli hyvällä prosentilla ja näin hyvä taistelu ei tuonnut sarjapisteitä Tykeille. ÅIF: n peli oli tänään muutenkin hyvällä mallilla ja he nappasivat neljä sarjapistettä.

Kuitenkin Tykit taistelivat ensimmäisen erän jälkeen hyvin ja onnistuimme myös viimeistelemään paremmin ja näin kaksi seuraavaa erää voitimme 4-3.

Tästä kohti SSV peliä.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:00VastustajaVastustaja
2 - 0 (yliv.)00:00VastustajaVastustaja
3 - 000:00VastustajaVastustaja
4 - 000:00VastustajaVastustaja
5 - 000:00VastustajaVastustaja
5 - 1 (yliv.)00:00Hakonen ToniMiettinen Arttu
6 - 100:00VastustajaVastustaja
6 - 200:00Orava MikoLindgren Aleksi
6 - 300:00Orava MikoHakonen Toni
7 - 300:00VastustajaVastustaja
7 - 400:00Sällinen JereMönkkönen Mika
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
00:00Niemi Kasper2 min
00:00Vastustaja2 min
00:00Lindgren Aleksi2 min
Torjunnat:
Launonen Otso: 20 torjuntaa
Vastustaja: 21 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
4Vartiainen Jesse
Kenttäpelaaja
7Setälä Aron
Kenttäpelaaja
10Mönkkönen Mika
Kenttäpelaaja
11Orava Miko
Kenttäpelaaja
12Mäkinen Nico
Kenttäpelaaja
19Lindgren Aleksi
Kenttäpelaaja
22Miettinen Arttu
Kenttäpelaaja
23Niemi Kasper
Kenttäpelaaja
28Haliseva Daniel
Kenttäpelaaja
77Launonen Otso
Kenttäpelaaja
87Sällinen Jere
Kenttäpelaaja
88Tiainen Tuomas
Kenttäpelaaja
99Hakonen Toni
Kenttäpelaaja