Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Tiikerit Kobrat -05 - E2003 Tykit (2 - 20)

Aika: 16.1.2015
Paikka: Tiikeri Areena
Sarja: Harjoitusottelu


Ottelu -05 Kobria vastaan käytiin Tiikeri Areenalla perjantai illan iloksi. Pelissä molemmilla joukkueilla oli hyvä fiilis päällä ja tilanteita tuli liukuhihnalta. Kobrien pelissä oli huomattavissa jo paljon joukkuepelin elementtejä ja tilanteita pyrittiin luomaan järjestelmällisesti. Tällaisessa pelissä, jossa on vastassa kaksi vuotta vanhemia junioreita niin tila on vaan hyvin vähissä, joten aina hienot kuviotkaan eivät tuottaneet toivottua tulosta. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä kehityksen kannalta vaan joukkue kehittää itseään oman ikäisiinä verrattuna. Tähän suhteutettuna Kobrat pelasivat erittäin hyvän pelin, eikä heidän menestyksensä ole mikään ihme.

Tykkien pelistä sen verran, että ajoittain loimme peliä hyvällä liikkeellä ja korkealla tempolla. Valitettavasti tämä ei ollut koko pelin ilme. Ajoittain jatkoimme samaa kuskaamista kuin tämän vuoden puolella on ollut ongelmana. Tähän on vaan pakkoa tulla muutosta jos aiomme menestyä tällä kaudella. Tosin tiettyyn rajaan saakka on sallittava pelaajien henkilökohtaisten ominaisuuksien esiin tuloa ja sitä kautta pientä "kuskaamista". Osittain tähän on varmasti selityksenä senttereiden puuttuminen tämän vuoden peleistä. Pelin rakentaminen monesti on kuitenkin senttereiden työtä ja siellä tapahtuvat muutokset näkyvät pelissä heti. Tämä on myös kasvun paikka muille kenttäpelaajille, jotka joutuvat tämän vastuun kantamaan ja sitä kautta oppivat ymmärtämään pelistä enemmän.

Tänään peli päättyi Tykkien voittoon, mutta uusi haaste on jo Kobrien suunnalta heitetty. :-)

HYVÄT TYKIT!!

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:00Orava MikoKärnä Lauri
0 - 200:00Niemi KasperHakonen Toni
0 - 300:00Mäkinen NicoHaliseva Daniel
0 - 400:00Sällinen JereMäkinen Nico
0 - 500:00Hakonen ToniNiemi Kasper
0 - 600:00Mäkinen NicoSällinen Jere
0 - 700:00Hakonen ToniJärnfors Valtteri
0 - 800:00Järnfors ValtteriNiemi Kasper
0 - 900:00Mäkinen NicoSällinen Jere
0 - 1000:00Orava MikoTiainen Tuomas
0 - 1100:00Hakonen ToniNiemi Kasper
0 - 1200:00Vartiainen JesseSällinen Jere
0 - 1300:00Sällinen JereMäkinen Nico
0 - 1400:00Kärnä LauriOrava Miko
0 - 1500:00Järnfors ValtteriEi syöttäjää
0 - 1600:00Johima JoonaKärnä Lauri
0 - 1700:00Orava MikoMiettinen Arttu
1 - 1700:00VastustajaVastustaja
1 - 1800:00Johima JoonaMiettinen Arttu
2 - 1800:00VastustajaVastustaja
2 - 1900:00Sällinen JereVartiainen Jesse
2 - 2000:00Järnfors ValtteriEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
00:00Vastustaja2 min
Torjunnat:
Launonen Otso: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
4Vartiainen Jesse
Kenttäpelaaja
7Setälä Aron
Kenttäpelaaja
11Orava Miko
Kenttäpelaaja
12Mäkinen Nico
Kenttäpelaaja
18Kärnä Lauri
Kenttäpelaaja
22Miettinen Arttu
Kenttäpelaaja
23Niemi Kasper
Kenttäpelaaja
28Haliseva Daniel
Kenttäpelaaja
29Järnfors Valtteri
Kenttäpelaaja
77Launonen Otso
Kenttäpelaaja
87Sällinen Jere
Kenttäpelaaja
88Tiainen Tuomas
Kenttäpelaaja
98Johima Joona
Kenttäpelaaja
99Hakonen Toni
Kenttäpelaaja