Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

E2003 Tykit - SSV Voima (6 - 2)

Aika: 23.1.2015
Paikka: Tiikeri Areena
Sarja: Harjoitusottelu


Harjoitusottelu SSV Voimaa vastaan tuli hyvään saumaan sillä sarjapeleissä on tällä hetkellä noin kuukauden tauko. Peli kävi molemmille joukkueille hyvänä harjoituksena kohti kauden huipentumia ja ottelutapahtumien valossa molemmilla on hyvät mahdollisuudet saavuttaa asettamansa tavoitteet.

Vauhdissa Tykit olivat ehkä hiukan vastustajaa terävämpiä tänään ja tämän vuoksi meillä oli jonkin verran enemmän aikaa tehdä ratkaisuja. SSV joutui monesti jäämään puolustuspelaajiemme pitämäksi ja heidän pelinsä tukehtui. Tämän kertoi myös laukausten blokkaustilasto, jonka mukaan Tykit blokkasivat 26 vastustajan laukausta. Pitää kuitenkin muistaa, että kyseessä oli harjoitusottelu ja aivan kaikkia kortteja ei varmasti nähty. Joka tapauksessa tämän kaltaisella pelillä mitä Tykit tänään esittivät on monella joukkueella tulossa hikiset oltavat.

Suunta joulutauon jälkeisien sarjapelien jälkeen on ollut selvästi nousujohteinen ja liikettä on saatu rutkasti lisää. Toivottavasti saamme kurssin pidettyä saman suuntaisena sillä vastustajat ovat varmasti myös käyttäneet taukonsa viisaasti.

HYVÄ TYKIT!!

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:00Hakonen ToniLindgren Aleksi
2 - 000:00Hakonen ToniKänkänen Aleksi
2 - 100:00VastustajaVastustaja
3 - 100:00Orava MikoVartiainen Jesse
4 - 100:00Lindgren AleksiHakonen Toni
5 - 100:00Känkänen AleksiLindgren Aleksi
6 - 100:00Orava MikoEi syöttäjää
6 - 200:00VastustajaVastustaja
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
00:00Vastustaja2 min
00:00Hakonen Toni2 min
00:00Miettinen Arttu2 min
Torjunnat:
Haverinen Mika: 19 torjuntaa
Vastustaja: 19 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
4Vartiainen Jesse
Kenttäpelaaja
7Setälä Aron
Kenttäpelaaja
9Haverinen Mika
Kenttäpelaaja
10Mönkkönen Mika
Kenttäpelaaja
11Orava Miko
Kenttäpelaaja
12Mäkinen Nico
Kenttäpelaaja
19Lindgren Aleksi
Kenttäpelaaja
22Miettinen Arttu
Kenttäpelaaja
23Niemi Kasper
Kenttäpelaaja
29Järnfors Valtteri
Kenttäpelaaja
50Känkänen Aleksi
Kenttäpelaaja
77Launonen Otso
Kenttäpelaaja
87Sällinen Jere
Kenttäpelaaja
88Tiainen Tuomas
Kenttäpelaaja
99Hakonen Toni
Kenttäpelaaja