Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

SB-Pro - E-Tytöt Suncats (5 - 4)

Aika: 4.1.2014 17.15
Paikka: Arena Center Myllypuro
Sarja: HFC 2014


Voi voi!

Kaksijakoinen ottelu kääntyi lopula SB-Pron voittoon rankkarella,

josta jäi kyllä katkera maku vastustajan tehtyä maalin sääntöjen vastaisesti.

Mutta otteluun:

Tiikerit aivan unessa ottelun ensiminuuteilla, liekö syy alkulämmittelyn epäonnistuminen vai jännitys.

1. erän puolivaihessa saatiin taas pelistä kiinni, ja pystyttiin luomaan muutama vaarallinen maalintekopaikka. Elsa piti joukkuetta pystyssä usella huipputorjunnalla, ja erätauolle mentiin SB-Pron 2-1 johtonumeroissa. Toisen erän alkuun SB-Pro teki 3-1 maalin, ja tilanne näytti jo hankalalta.

Toisen erän alkuun tulleen maalin jälkeen saatiin D-tyttöjen pelissä pelanneet Milla, Minni ja Tiia K mukaan, ja peli alkoikin pyöriä jatkuvasti vastustajan päädyssä. Ottelun loppuvaihella Tiikerit siirtyivät 4-3 johtoon, mutta  SB-Pro tasoitti ottelun vain 4. sekuntia ennen ottelun päätöstä. -> RANKKARKISA

PANOS: Voittaja 4. parhaan joukkoon, häviäjälle kisat ohi.

SB-Pro voitti arvonnan, ja halusivat vetää rankkarin ensin.

1. vetäjät

SB-Pro maali, Tiikerit maali

2. vetäjät

SB-Pro ei maalia  , Tiikerit ei maalia

3. vetäjät

SB-Pro maali, Tiikerit ei maalia

SB-Pro neljän joukkoon, Tiikerien pelit päättyivät tähän.

Taas kerran luu jäi käteen, mutta huikea tasonnosto koko joukkueelta turnauksen edetessä!

Ensi vuonna ollaan vahvempia!!!

Hieno esitys koko jengiltä!

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 000:00VastustajaEi syöttäjää
3 - 000:00VastustajaEi syöttäjää
4 - 000:00VastustajaEi syöttäjää
5 - 000:00VastustajaEi syöttäjää
5 - 100:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
5 - 200:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
5 - 300:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
5 - 400:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
6Eklund Henna
Kenttäpelaaja
7Kälkäinen Julia
Kenttäpelaaja
8Kosonen Tiia
Kenttäpelaaja
10Laitila Oona
Kenttäpelaaja
13Liimatainen Sofiella
Kenttäpelaaja
21Paloluoma Jemina
Kenttäpelaaja
22Lehto Elsa
Maalivahti
27Oinonen Neelia
Kenttäpelaaja
34Lankinen Henna
Kenttäpelaaja
88Lyytikäinen Erika
Kenttäpelaaja