F2005 Hurrikaanit - SSV Black (2 - 5)
Aika:
18.1.2014 14.00 Hurrikaanit kohtasi omaan vastuuturnauksensa ensimmäisessä pelissä SSV Black:n. Joukkueet olivat kohdanneet syksyllä kerran aikaisemmin. Tuolloin ottelu päättyi SSV:n voittoon lukemin 5-0. Hurrikaanit aloittivat ottelut vahvasti. Peli pyöri pääosin SSV:n päädyssä ja tällä kertaa päästiin myös kunnollisille laukaisupaikoille. Maalin teon aloitti kuitenkin SSV, joka käytti heti ensimmäisen todellisen maalipaikkansa tehokkaasti hyväkseen. Hurrikaanit tasoitti kuitenkin ottelun pikaisesti. Hallinta säilyi tasoitusmaalin jälkeen kotijoukkueella, joka ei kuitenkaan pystynyt lisämaalien tekoon useista läheltä piti -tilanteista huolimatta. SSV sen sijaan meni vielä ensimmäisen jakson lopuksi 2-1 -johtoon. Hurrikaanien hyvästä peliotteesta ja lievästä hallinnasta kertoivat erän laukaukset maalia kohti. Ne olivat kotijoukkueelle 11-9. Toisen jakson aluksi SSV sai aikaiseksi pienen pyörityksen ja lisäsi johtoaan maalilla. Peli aaltoili läpi jakson kentän päästä päähän. Hurrikaanipuolustus pystyi varsin hyvin estämään SSV:n pääsyn kunnon laukaisusektorille tai blockaamaan syntyneet vetopaikat. Puolustuspelaaminen olikin kenties parasta, mitä joukkue on toistaiseksi esittänyt. Molemmat joukkueet saivat jakson aikana puolen kymmentä hyvää maalipaikkaa, jotka SSV hyödynsi kotijoukkuetta tehokkaammin. Hurrikaaneilta ottelu oli kuitenkin joukkueena kelpo esitys. Joukkueen loppukiri tuotti yhden kavennusmalin ja ottelu päättyi lukemimin 5-2. Laukaukset menivät toisen jakson lievän SSV-painostuksen johdosta vieraille 43-34. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
1 - 1 | 00:00 | Pola Daro | Romppanen Rudolf |
1 - 2 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
1 - 3 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
1 - 4 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
1 - 5 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
2 - 5 | 00:00 | Mäkinen Lauri | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Vilen Thomas: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
2 | Tiainen Mico-Matias | Kenttäpelaaja |
4 | Manninen Kalle | Kenttäpelaaja |
13 | Mäkinen Lauri | Kenttäpelaaja |
14 | Sulonen Elias | Kenttäpelaaja |
15 | Asp Eetu | Kenttäpelaaja |
16 | Romppanen Rudolf | Kenttäpelaaja |
23 | Vilen Thomas | Kenttäpelaaja |
26 | Kivimäki Aaro | Kenttäpelaaja |
27 | Pola Daro | Kenttäpelaaja |
28 | Vilja Matias | Kenttäpelaaja |
29 | Nieminen Samu | Kenttäpelaaja |
31 | Ovaska Olli | Kenttäpelaaja |
32 | Korteniemi Eero | Kenttäpelaaja |
35 | Haapoja Aatu | Kenttäpelaaja |