Loiske Lime - F2005 Hurrikaanit (4 - 15)
Aika:
2.11.2014 12.00 Toisessa Lohjan-ottelussaan Tiikerit kohtasi Kirkkojärven Loiske limen. Ottelu espoolaisia vastaan oli vauhdikas tapahtumarikas ja viihdyttävä. Voitto ratkesi käytännössä kolmannen erän alkupuolella, kun Tiikerit repi neljän maalin karkumatkan vastustajiin. Ottelun ensimmäinen erä eteni numerollisesti tasaisissa merkeissä. Tiikerit onnistui vyöryttämään hyökkäyksiään jatkuvasti kohti vastustajan maalia täystyöllistäen Loiskeen maalivahtia. Muutama avopaikka saatiin pelattua takatolpalle, mutta viimeistelyssä ei ollut onni myötä. Avausmaali syntyi reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen, ja se jäi jakson ainoaksi. Toinen erä alkoi mainiosti, kun Tiikerit iski nopeasta hyökkäyksestä toisen maalinsa jo reilun puolen minuutin pelin jälkeen. Melko lyhyessä ajassa joukkue siirtyi jo 4-0 –johtoon. Tämän jälkeen joukkuepuolustus petti pari kertaa ja kaksi seuraavaa maalia tekikin Loiske. Jakson päätteeksi taululla loistivat Tiikereiden johtolukemat 6-3. Kolmannessa erässä vastustaja alkoi hiukan väsyä, ja nopeaa vaihtorulettia pyörittänyt Tiikeri-joukkue hallitsi tilanteita entistä selvemmin. Maaleja ladottiin sekä hyvien yksilösuoritusten että näyttävien kuvioiden tuloksena. Pelin loppulukemat kirjattiin Tiikereille 15-4, ja joukkue jatkaa sarjassa toistaiseksi puhtaalla pelillä. Pelissä mukana: Aaro K, Aaro S, Aapo, Daniel, Eetu, Eino, Jere, Juho, Lauri, Luukas, Rasmus, Riku, Samu, Samuli, Thomas, Topi, Väinö |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
2 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
3 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
4 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
4 - 1 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 2 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 3 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 4 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 5 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 6 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 7 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 8 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 9 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 10 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 11 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 12 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 13 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 14 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 15 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
13 | Mäkinen Lauri | Kenttäpelaaja |
15 | Asp Eetu | Kenttäpelaaja |
23 | Vilen Thomas | Kenttäpelaaja |
26 | Kivimäki Aaro | Kenttäpelaaja |
29 | Nieminen Samu | Kenttäpelaaja |