Oilers Eagles - F2005 Hurrikaanit (1 - 4)
Aika:
10.1.2015 9.00 Ottelun lähtökohdat Herätys 6.15, aamupalaa poskeen ja nokka kohti Kauklahtea. Siitä lähti 04-ikäluokan välisarjan ensimmäinen turnaus liikkeelle. Vastassa ensimmäisessä pelissä oli Oilers Eagles, joka oli pelannut viime syksyn ikäluokan kilpasarjaa. Tästä alkoi Tiikereiden tämänhetkisen tason mittaus. Peli: Ensimmäinen erä käynnistyi heti vauhdikkaasti. Ajassa 0:42 Tiikerit rikkoi kuparisen sähäkällä vastahyökkäyksellä. Vaikka maalitili aukesikin nopeasti, heti ottelun alku näytti pelinopeutta tarvittavan enemmän kuin mihin syksyn peleissä totuttiin. Myös syöttötarkkuuteen oli kiinnitettävä huomiota. Peli oli läpi erän tasaista vääntöä, jossa molemmilla oli omat paikkansa. Tiikeri-puolustus sai kuitenkin tylsytettyä terävimmän särmän Oilersin hyökkäyksistä. Toinen maali tuli reilun 12 minuutin jälkeen. Jakso päättyi lukemiin 0-2. Tiikerit avasi toisen jakson salamamaalilla. Toisen jakson puolivälissä tilanne oli jo 4-0. Vaikka Oilersilla oli erässä omat vahvat hetkensä, oli jakso kuitenkin selvästi Tiikereiden. Tiikerit käänsi peliä nopeasti kohti Oilers päätyä ja useampaankin maaliin olisi ollut mahdollisuuksia. Omassa päässä puolustus ja maalivahti hoitivat ne tilanteet, jotka vastustaja sai luotua. Heti kolmannen erän alkuun Oilerskin pääsi maalin makuun, kun maskista tullut veto pääsi livahtamaan alakulmasta pömpeliin. Varsinaista hätää Tiikereillä ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa. Joukkueella oli hyvinkin puolenkymmentä paikkaa, joista verkot olisi voinut laittaa tötterölle. Yritystä pelissä oli mukavasti. Aika ajoin peli meni kuitenkin liikaa puskemiseksi. Päätä ylös, terävyyttä syöttöihin ja hiukan lisää huolellisuutta, niin kyllä se siitä! |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
1 - 1 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
1 - 2 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
1 - 3 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
1 - 4 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
13 | Mäkinen Lauri | Kenttäpelaaja |
15 | Asp Eetu | Kenttäpelaaja |
23 | Vilen Thomas | Kenttäpelaaja |
26 | Kivimäki Aaro | Kenttäpelaaja |
29 | Nieminen Samu | Kenttäpelaaja |