F2005 Hurrikaanit - Steelers valkoinen (6 - 4)
Aika:
3.1.2015 10.50 Ottelun lähtökohdat: Vastassa oli hämäläisyhdistelmä Steelers, joka oli kerännyt ennen Tiikeri-taistoa plakkariinsa yhden tappion ja yhden tasapelin. Voitto ottelusta veisi Tiikerit lähemmäksi lohkovoittoa ja inhimillisempää heräämisaikaa sunnuntaina. Peli: Ensimmäinen jakso alkoi jälleen tunnustelevasti. Tiikereiden ensimmäinen maali tuli pian parin minuutin pelin jälkeen näyttävän koko vitjan pelaamisen tuloksena. Peli aaltoili kuitenkin päädystä päätyyn, ja Steelers tasoitti pelin hienolla vaparilla ja meni pian johtoonkin. Kaksi seuraavaa maalia niittasi hiukan paremmin peliin mukaan päässyt Tiikeri-joukkue. Tauolle mentiin siis Tiikerijohdossa 3-2. Toisella jaksolla peli jatkui tasaisena. Steelers osoittautui juoksuvoimaiseksi ja taitavaksi joukkueeksi, jonka vastahyökkäykset olivat joka kerta vaarallisia. Tiikereiden hyökkäyskalustolla oli aika ajoin suuria vaikeuksia pysyä kaikkea muuta kuin hitaiden hämäläisten vauhdissa. Kun puolustuksella pallo poltteli mailassa enemmän kuin pitkään aikaan, niin vastustajalle saatiin luotua omin voiminkin muutamia hyviä maalipaikkoja. Steelers pelasi turnauksen parhaan pelinsä ja piti ottelun tasaisena loppuun asti. Se oli kelpo suoritus, varsinkin kun joukkueella oli matkassa vain kymmenkunta pelimiestä. Tiikereiltä ottelu oli erinomaisten perjantaipelien jälkeen hiukan rutiinivoiton oloinen. Kun toinen jakso päättyi samoihin lukemiin kuin ensimmäinen, niin valotaululle jäivät loppulukemat 6-4. Pelissä mukana: Riku, Rasmus, Daniel, Väinö, Lauri, Aaro S. Aaro K, Aapo, Samuli, Juho, Jere, Ilmari, Thomas, Eetu, Topi, Samu, Eino ja Luukas |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
2 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
3 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
5 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
6 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
6 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
6 - 2 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
6 - 3 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
6 - 4 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
13 | Mäkinen Lauri | Kenttäpelaaja |
15 | Asp Eetu | Kenttäpelaaja |
23 | Vilen Thomas | Kenttäpelaaja |
26 | Kivimäki Aaro | Kenttäpelaaja |
29 | Nieminen Samu | Kenttäpelaaja |