F2005 Hurrikaanit - PSS Gepardit (5 - 0)
Aika:
4.1.2015 Ottelun lähtökohdat: Kissapetojen välisessä puolivälieräkoitoksessa vastaan tuli PSS Gepardit. Ottelu oli Gepardeille päivän toinen, Tiikereille ensimmäinen. Pelin luonne oli selvä: voitolla välierään, tappiolla kotiin. Peli: Ottelun tempo oli heti alusta alkaen kova. Tiikerit hallitsi ottelua hienokseltaan, ja erän edetessä joukkue pääsi yhä paremmin niskan päälle. Puolustuksessa pystyttiin nopealta vastustajalta ottamaan tila pois sekä omalla hyvällä liikkeellä että tiukalla miesvartioinnilla. Ensimmäistä kertaa tässä turnauksessa pojat menivät todella hanakasti vastustajan iholle. Gepardeilla ei ollutkaan koko jaksolla kuin yksi kunnon maalipaikka, joka päättyi napakkaan tolppalaukaukseen. Tiikereiden omat hyökkäykset lähtivät nopeasti ja kun itseluottamus oli kohdallaan, niin viimeistelykin onnistui mallikkaasti. Jaksolta lähdettiin Tiikerien johdossa 4-0. Toisella jaksolla pelin tempo pysyi edelleen hyvänä. PSS yritti painaa peliä Tiikeri-päätyyn, mutta pojat pystyivät purkamaan tilanteet lähinnä laitojen kautta nopeasti ja luomaan uudelleen ja uudelleen paineen Gepardi-maalille. Hyvää oli, että lähes joka hyökkäys päättyi vetoon, joista suurin osa maalia kohti. Erä pysyi tasaisena loppuun asti, ja PSS jaksoi yrittää mallikkaasti loppuun asti, vaikka takamatka olikin pitkä. Erän viimeisten minuuttien aikana vastustaja pystyi luomaan painetta Tiikeri-maalille, mutta puolustus hoiti lopulta tehtävänsä kunnialla ja Tiikeri-maali pysyikin koskemattomana pelin loppuun asti. 5-0 lopputuloksella Tiikerit hyökkää seuraavaksi välierään, jossa vastaan tulee joukkue itärajan takaa. Pelissä mukana: Riku, Rasmus, Daniel, Väinö, Lauri, Aaro S. Aaro K, Aapo, Samuli, Juho, Jere, Ilmari, Thomas, Eetu, Topi, Samu, Eino ja Luukas |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
2 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
3 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
5 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
13 | Mäkinen Lauri | Kenttäpelaaja |
15 | Asp Eetu | Kenttäpelaaja |
23 | Vilen Thomas | Kenttäpelaaja |
26 | Kivimäki Aaro | Kenttäpelaaja |
29 | Nieminen Samu | Kenttäpelaaja |