F2005 Hurrikaanit - KorsKa (10 - 2)
Aika:
6.5.2015 Ottelun lähtökohdat Sarjakauden päätyttyä otteluvirettä pyritään pitämään yllä harjoitusotteluilla. Tulossahan on vielä kevään huipennus, toukokuun lopun HJC-turnaus. Keskiviikkoiltana Tiikereitä sparraamaan saapui aina kivenkova KorsKa. Joukkue saapui pienten sisäisten vaikeuksien vuoksi kapealla ja voimakkaasti y-pelaajapainotteisella ryhmällä. Mielenkiintoinen ottelu olisi varmasti tulossa. Peli Ottelu alkoi reippaalla Tiikeri-myllytyksellä. Ensimmäinen maali tuli 9 sekunnin jälkeen poikittaissyötön jälkeen suoralla vedolla. 45 sekunnin kohdalla pallo rouhittiin maalin edestä sisään toisen kerran. Vauhti ei tästäkään laantunut, vaan jo ajassa 2:45 numerot vaihtuivat napakalla puolikentän kaukovedolla jälleen ja neljän minuutin kohdalla peli oli jo 4-0. Korska pääsi välillä maalaamaan ylivoimalla, mutta Tiikerit kuittasi heti perään luvuiksi 5-1. Tiikerit juoksivat korsolaisilta jalkoja alta ja liikuttivat palloa selvästi vastustajaa napakammin. Aika ajoin puskettiin, mutta suurelta osin myös pelattiin palloa koko kentällistä hyödyntäen. Tiikereiden täydellisesti hallitseman erän jälkeen taululla komeilivat 7 – 1 –lukemat. Toinen jakso jatkui Tiikerien painostuksella, mutta maalin teon aloitti KorsKa, jolla oli erässä muutama lyhyt etsikkoaikansa. Muuten peliä väännettiin Korsolaisten päädyssä. Tiikerit rakensivat peliä sekä laitojen että sentterin kautta, ja kaksinkamppailut voitettiin lähes säännönmukaisesti. Maalipaikkoja syntyi erän aikana lähes liukuhinnalta, mutta pomppivalla alustalla avoimista maalipaikoista saatiin sisään vain yksi. Toinen erä päättyi Tiikereille 8-2. Kolmas erä ei muuttanut mitään. KorsKan pojat pelasivat yritteliäästi, mutta tällä kertaa Tiikeri-joukkue oli koko ajan muutaman askeleen edellä. Reilussa johdossa Tiikereiden otteisiin ilmaantui aika ajoin pientä huolimattomuutta. Pelaaminen oli kuitenkin selvästikin hauskaa, ja maalintekotilanteissa haettiin toinen toistaan hienompia vetopaikkoja maalin eteen. Pari kertaa pallo saatiin kolmannessakin erässä pömpeliin, ja niinpä ottelu päättyi Tiikereille 10-2. KorsKa ei ollut se sama kivenkova vastus, jonka kanssa on totuttu vääntämään. Tänään Tiikerit ei joutunut todelliseen testiin. Harmillista, että vaarallinen paikalliskilpailijalle näyttää hajonneen sisältä päin. Toivottavasti he saavat rivinsä kuntoon ja ovat jälleen jatkossa tarjoamassa Tiikereille ankaraa vastusta. Pelissä mukana: Riku, Rasmus, Daniel, Lauri, Aapo, Aaro K, Juho, Jere, Ilmari, Thomas, Topi, Samu, Eetu, Väinö, Samuli ja Eino |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
2 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
3 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
5 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
6 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
7 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
8 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
9 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
10 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
10 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
10 - 2 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
13 | Mäkinen Lauri | Kenttäpelaaja |
15 | Asp Eetu | Kenttäpelaaja |
23 | Vilen Thomas | Kenttäpelaaja |
26 | Kivimäki Aaro | Kenttäpelaaja |
29 | Nieminen Samu | Kenttäpelaaja |