Tiikerit E2005 Dragons - Kirkkojärven Loiske (6 - 2)
Aika:
29.8.2015 16.45
Peli Loiske antoi Tiikereille tilaa pelata huomattavasti enemmän kuin edellisen ottelun BBU. Tiikerit otti annetun tilan ja hallitsi peliä isännän ottein. Joukkue siirtyi johtoon ajassa 3:55. Keskittyminen herpaantui kuitenkin heti maalin jälkeen ja vastustaja tuli nopeasti ja helpohkosti tasoihin. Pallonhallinta oli selkeästi Tiikereillä, mutta otteisiin olisi kaivattu lisää huolellisuutta. Pelirohkeutta ei puuttunut, mutta toteutus jäi usein hätäiseksi. Sekä syötöt että laukaukset jättivät toivomisen varaa. Palloa kuskattiin hiukan liian kauan ja vastustaja pääsi sulkemaan syöttölinjat ja avoimet vetopaikat. Pakkien pelaaminen jätti syvyyssuuntaan toivomisen varaa, eivätkä ketjutkaan oikein löytäneet toisiaan. Tiikerit osaa kolmiopelaamisen parhaimmillaan hyvinkin, mutta tässä pelissä ketjukaverit olivat hiukan hukassa. Toinen maalipari oli edellisen toisinto sikäli, että Tiikereiden 2-1 –maalin jälkeen Loiske tuli heti perään jälleen helpohkosti tasoihin. Onneksi Tiikerit eivät tasoitusmaalista hätkähtäneet, vaan joukkue pystyi iskemään ennen erätaukoa vielä kahdesti. Tauolla oltiin siis kahden maalin johdossa 4 – 2. Helpottava 5 – 2 –maali syntyi heti toisen jakson alkuun vahvan yksilösuorituksen tuloksena. Tiikerit piti jälleen palloa, mutta yhä uudelleen peliä puskettiin päin vastustajaa. Yhteistä aaltopituutta ei oikein löytynyt. Positiivista oli, että jalka liikkui huomattavasti paremmin kuin edellisessä pelissä, eikä otteissa näkynyt turhautumista, vaikkei pelinrakentelu aina onnistunutkaan. Oma maali pidettiin koko jakson puhtaana ja kun vastustajan veräjänvartija kyettiin ohittamaan vielä kerran, niin loppulukemiksi kirjattiin Tiikereille 6 – 2. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
2 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
3 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
5 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
6 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
6 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
6 - 2 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
6 | Poutiainen Luukas | Kenttäpelaaja |
8 | Röytiö Topi | Kenttäpelaaja |
10 | Repo Rasmus | Kenttäpelaaja |
11 | Lehto Väinö | Maalivahti |
12 | Järnfors Samuli | Kenttäpelaaja |
13 | Mäkinen Lauri | Kenttäpelaaja |
15 | Asp Eetu | Kenttäpelaaja |
19 | Nieminen Jere | Kenttäpelaaja |
20 | Kahlos Juho | Kenttäpelaaja |
21 | Halonen Riku | Kenttäpelaaja |
23 | Vilen Thomas | Kenttäpelaaja |
25 | Ikola Aapo | Kenttäpelaaja |
26 | Kivimäki Aaro | Kenttäpelaaja |
29 | Nieminen Samu | Kenttäpelaaja |
37 | Hokkanen Eino | Kenttäpelaaja |
44 | Lapakko Ilmari | Kenttäpelaaja |
47 | Claren Daniel | Kenttäpelaaja |
99 | Suhonen Aaro | Maalivahti |