Tiikerit E2005 Dragons - NTK Nakkila (8 - 5)
Aika:
29.8.2015 18.15 Ottelun lähtökohdat Avauspäivän neljännessä ja samalla viimeisessä pelissä oli panoksena lohkovoitto ja ehkä piirun verran helpompi jatko-ohjelma pudotuspeleissä. Ottelussa vastaan asettui NTK, joukkue Nakkilan kirkon vaiheilta. NTK oli uusi tuttavuus, jonka alkusarjapelit olivat sujuneet mallikkaasti tappioitta. Joukkue oli sekä tehnyt että päästänyt enemmän maaleja kuin Tiikerit. Vastustajaa ei siis saisi päästää kunnon vetopaikkoihin ja toisaalta itse kannattaisi laukoa mahdollisimman paljon. Joukkueen kokoonpanoon ei tullut merkittäviä muutoksia. Peli Heti pelin alusta näki, että Tiikeri-poikien asenne on kohdallaan. Parin edellispelin hätäily oli nyt poissa ja peliä rakennettiin huolellisemmin. Liike oli hyvää ja kaverit löytyivät aiempaa helpommin. Turnauksen aiemmissa otteluissa peräänkuulutettiin perus kolmiopeliä. Sitä nähtiin pian ottelun alettua, kun Tiikerijoukkue vyörytti pelin NTK:n alueelle yksinkertaisen näyttävällä kolmiopelillä, joka päättyi maaliin ajassa 3:07. Hieno kuvio kaiken kaikkiaan. Siitä ei kuitenkaan riemua revennyt kovinkaan pitkäksi aikaa, sillä jo 50 sekuntia myöhemmin nakkilalaissentteri piti pilkkanaan koko Tiikeri-kentällistä ja tykitti vahvan soolon jälkeen Tiikereiden kenttäpuoliskon keskeltä reikäpallon maaliin. Tiikerit oli nakkilalaisten tasoitusmaalin jälkeenkin niskan päällä, mutta NTK iski tiukasti vastaan. Hiukan yli kahdeksan minuuttia oli pelattu, kun NTK rakensi vapaalyöntinsä hienosti ja siirtyi ottelussa ensi kertaa johtoon runsaslukuisen nakkilalaisyleisön lähes revetessä liitoksistaan. Pelin hallinta säilyi erän lopun Tiikereillä, ja hallinnan tuloksena syntyi vielä kaksi tärkeää maalia. Kymmenen minuutin jälkeen hyvä kaukolaukaus yllätti NTK:n maalivahdin ja minuuttia myöhemmin maalivahti sai jälleen kaivella palloa selkänsä takaa. Minuutti edellisestä, ja taas oli aika tuulettaa Tiikeriosumaa. Avaa poikittaissyöttö löysi ketjukaverin, joka tälläsi huimalla lämärillä kuulan vastustamattomasti verkkoon. Avauserä Tiikereille 3 – 2. Ottelussa oli jo hiukan ratkaisun makua, kun toinen jakso alkoi kahdella salamamaalilla. Puolessa minuutissa Tiikerit oli siirtynyt jo 5 – 2 –johtoon. Maaleista ensimmäinen oli ehkä kovin, mitä Varsinais-Suomessa on ikinä nähty tämän ikäluokan taistoissa. Oli veskarin onni, ettei hän ehtinyt reagoida laukaukseen millään tavalla. Tiikerimaalien jälkeen NTK sai heti etsikkoaikansa, kun Tiikeri-pelaaja passitettiin kahden minuutin jäähylle. Kaksi sekuntia ennen jäähyn umpeutumista verkko lopulta heilahti, mutta kaikeksi onneksi maalin jälkeen tuulettivat Tiikeri-pelaajat. NTK ei edelleenkään antanut periksi, vaan jaksoi luoda useita vaarallisia vastahyökkäyksiä. Yhdessä niistä hyökkääjä oli unohtunut yksin parhaalle maalintekosektorille. Hän kiitti ja kavensi ottelun numeroihon 6 – 3. NTK:n vire ei loppunut kesken, vaan joukkue käytti paikkansa tehokkaasti ja kavensi vaparista tilanteeksi jo 7- 4. Maaleja tehtiin vielä tasatahtiin yksi joukkuetta kohden, ja loppuluvuiksi saatiin Tiikereiden voitto 8 – 4. Aivan ottelun lopussa Tiikerihyökkääjät järjestivät pienen pallonhallintanäytöksen pitämällä palloa vastustajan päädyssä ja pyörittämällä NTK-puolustusta näyttävillä jalka- ja mailakikoilla. NTK:lla oli muutama vahva ja taitava pelaaja, joiden kanssa Tiikereillä oli ajoittain suuria vaikeuksia. Kokonaisuutena peli oli kuitenkin hyvin hallinnassa, eikä todellista uhkaa syntynyt missään vaiheessa Tiikereiden 3 – 2 –maalin jälkeen. NTK on hyvä joukkue, mutta materiaalin leveys ei tällä kertaa aivan riittänyt Tiikereiden kyytiin. Lohkovoitto plakkarissa Tiikerit siirtyi pelin jälkeen avomuodostelmassa kohti Hamburger Börsin saunaosastoa. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
2 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
3 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
5 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
6 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
7 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
8 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
8 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
8 - 2 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
8 - 3 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
8 - 4 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
8 - 5 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
6 | Poutiainen Luukas | Kenttäpelaaja |
8 | Röytiö Topi | Kenttäpelaaja |
10 | Repo Rasmus | Kenttäpelaaja |
11 | Lehto Väinö | Maalivahti |
12 | Järnfors Samuli | Kenttäpelaaja |
13 | Mäkinen Lauri | Kenttäpelaaja |
15 | Asp Eetu | Kenttäpelaaja |
19 | Nieminen Jere | Kenttäpelaaja |
20 | Kahlos Juho | Kenttäpelaaja |
21 | Halonen Riku | Kenttäpelaaja |
23 | Vilen Thomas | Kenttäpelaaja |
25 | Ikola Aapo | Kenttäpelaaja |
26 | Kivimäki Aaro | Kenttäpelaaja |
29 | Nieminen Samu | Kenttäpelaaja |
37 | Hokkanen Eino | Kenttäpelaaja |
44 | Lapakko Ilmari | Kenttäpelaaja |
47 | Claren Daniel | Kenttäpelaaja |
99 | Suhonen Aaro | Maalivahti |