Tiikerit E2005 Dragons - Tampereen Classic (2 - 4)
Aika:
30.8.2015 11.00 Ottelun lähtökohdat Pudotuspelipäivä. Sunnuntain peleissä on selkeä sävel. Voitolla jatketaan ja tappiolla lähdetään kotiin. Neljännesvälierässä vastaan tulee B-lohkon nelonen, Tampereen Classic. Helppoja pelejä ei enää ole, jokaisessa ottelussa on oltava hereillä heti alusta lähtien. Classic hävisi avausottelussaan Erälle 2 – 6, ja seuraavassa pelissä PSS:lle niukasti 6 – 5. Kolmannessa pelissä Wirmo höykyytti tamperelaisia 12 – 3, mutta avauspäivän viimeisessä väännössä tuuli kääntyi, kun Masku kaatui 4 – 3. Tiikereiden kokoonpanoon tulee lieviä muutoksia. Classicia lähdetään kaatamaan seuraavalla yhdistelmällä: Imppu/Samuli – Aapo –Dandu; Eetu – Lauri Eino – Pate – Samu; Jere - Luke Aaro – Juho – Riku; Tomppa - Topi Maalissa aloittaa Väinö.
Peli Classic tuli peliin todella vahvasti. Joukkue hallitsi tilanteita ja painoi peliä kohti Tiikeri-päätyä. Joukkue rakensi tukun erinomaisia maalipaikkoja, joista selvittiin hyvällä maalivahtipelillä ja osittain myös onnella. Ottelussa oli erittäin kova vauhti heti alusta lähtien. Peli aaltoili vauhdikkaasti, ja erityisesti Classic onnistui kääntämään pelin suunnan erittäin nopeasti pallon saatuaan. Tiikerit ei aivan pysynyt suunnanmuutospelissä mukana, vaan oli usein askeleen tai pari jäljessä. Osittain tästä johtuen jouduttiin tekemään ratkaisuja, jotka johtivat kahteen peräkkäiseen jäähyyn ensimmäisen kuuden minuutin aikana. Tiikerit tappoi kuitenkin hyvin molemmat alivoimat, ja pääsi pian tämän jälkeen itse kokeilemaan ylivoimapeliä. YV tuottikin tulosta ajassa 8:29, kun pallo iskettiin maalin edestä vastustamattomasti Classicin verkkoon. Molemmilla joukkueilla oli vielä maalin jälkeen omat mahdollisuutensa maalien tekoon, mutta kumpikaan ei siinä lopulta onnistunut. Erässä jaettiin yhteensä viisi rangaistusta, joista kolme vihellettiin Tiikereille. Vaikka erän ainoa maali tulikin Tiikereille, oli jakso kokonaisuutena lievästi Classicin, jolla oli maalipaikkoja selvästi Tiikereitä enemmän. Toiseen erään lähdettiin siis Tiikeri-johdossa 1- 0. Johtoasemaa ei valitettavasti kestänyt kauaa. Classic sai heti erän alkuun hyvän pyörityksen, jälleen oikealta. Laituria ei saatu kiinni, ja hän pääsi iskemään pallon ohi erinomaista peliä pelanneen Tiikeri-vahdin. Tasoitus oli pelitilanteisiin nähden ansaittu. Toista jaksoa oli pelattu kuusi minuuttia, kun Classic siirtyi ylivoimalla johtoon. Tiikereiden omat vedot suuntautuivat ohi maalin tai ne pystyttiin blockaamaan. Tiikeri-joukkue pääsi kuitenkin yrittämään tasoitusta vielä ylivoimalla ja onnistuikin tuomaan pelin tasoihin ajassa 10:42. Syöttö pömpelin takaa tavoitti maalin edessä olleen sentterin, joka iski pallon varmasti pussiin. Vain minuutti tasoitusmaalista ehti kulua, kun Classic-hyökkääjä pääsi syöttämään Tiikereille katkeraa kalkkia karattuaan puolustusvirheen jälkeen läpiajoon ja iskemällä pelivälineen kolmannen kerran Tiikereiden reppuun. Tuo maali jäi myös ottelun voitto-osumaksi. Pelin viimeisillä minuuteilla Tiikereillä oli useita erinomaisia maalipaikkoja, jotka eivät kuitenkaan johtaneet toivottuun tulokseen. Maalin kehikkoa lähemmäs ei päästy. Toki myös Classicilla oli vielä johtomaalin jälkeen yksi ylärimalaukaus, jonka jälkeen pallo jäi pyörimään muutaman sentin päähän maaliviivasta. Pelin viimeinen tilastomerkintä syntyi, kun Classic pääsi viimeistelemään neljännen osuman tyhjään maaliin aivan ottelun loppuhetkillä. Voitto siis Manseen lukemin 4-2. Peli oli kokonaisuutena vauhdikas ja varsin hyvätasoinen. Classic rakensi hyökkäyksiään vahvasti erityisesti oikeasta laidasta, ja loi jatkuvasti vaaran paikkoja Tiikeri-maalille. Tiikerit puolestaan avasi normaalia enemmän peliään pitkillä avauksilla, joiden kautta painetta pyrittiin saamaan vastustajan päätyyn. Ottelussa huomattiin jälleen kerran, että nopeat ja aktiivisesti ylhäältä karvaavat joukkueet, kuten Classic ja BBU, tuottavat Tiikeri-joukkueelle suuria vaikeuksia. Tiukka karvaus saa Tiikereiden avauspelin tökkimään pahasti. Pallon kanssa ajaudutaan mahdottomiin syöttöpaikkoihin, ja pallottomien pelaajien liike ei riitä avaamaan prässiä. Sekä jalan että pallon liike jää vajaaksi. Sen seurauksena nytkin palloa roiskittiin liikaa ja aivan liian usein avaussyöttö sudittiin suoraan Classic- sentterin lapaan, ja siitähän ei yleensä mitään hyvää seuraa. Kehittämistä siis jäi vielä paljon, mutta paljon positiivistakin turnauksesta tarttui matkaan. Turnee oli kokonaisuutena hieno, yhteishenki kasvoi jälleen ja yhdessä pelaamista opittiin lisää. Käteen jäi mestareiden turnauksen viides sija. Turnauksessa kuopattiin samalla viime kauden 04-joukkue. Kiitos joukkueen puolesta kutsusta Turkuun. Tästä alkaa uusi kausi. Tiikerit Dragons hyökkää kilpa- ja haastajaryhmillä vastustajiensa kimppuun ensimmäisen kerran Tribal-turnauksessa, joka tulee pian. Siispä varokaa vastustajat, lohikäärme on irti… |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
2 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
2 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
2 - 2 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
2 - 3 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
2 - 4 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
6 | Poutiainen Luukas | Kenttäpelaaja |
8 | Röytiö Topi | Kenttäpelaaja |
10 | Repo Rasmus | Kenttäpelaaja |
11 | Lehto Väinö | Maalivahti |
12 | Järnfors Samuli | Kenttäpelaaja |
13 | Mäkinen Lauri | Kenttäpelaaja |
15 | Asp Eetu | Kenttäpelaaja |
19 | Nieminen Jere | Kenttäpelaaja |
20 | Kahlos Juho | Kenttäpelaaja |
21 | Halonen Riku | Kenttäpelaaja |
23 | Vilen Thomas | Kenttäpelaaja |
25 | Ikola Aapo | Kenttäpelaaja |
26 | Kivimäki Aaro | Kenttäpelaaja |
29 | Nieminen Samu | Kenttäpelaaja |
37 | Hokkanen Eino | Kenttäpelaaja |
44 | Lapakko Ilmari | Kenttäpelaaja |
47 | Claren Daniel | Kenttäpelaaja |
99 | Suhonen Aaro | Maalivahti |