SSV White - Tiikerit E2005 Dragons (7 - 3)
Aika:
13.9.2015 15.45 Pronssiottelussa Tiikereitä vastaan asettui jo alkusarjasta tuttu SSV White. Edellinen kohtaaminen päättyi vuosaarelaisille luvuin 9-4. Nyt olisi siis revanssin paikka. Heti ottelun alusta näki, että alkusarjakohtaamisesta oli opittu jotain. Tiikerit onnistui pitämään tarkalla joukkuepelaamisella vastustajan kurissa selvästi paremmin kuin edellisessä välienselvittelyssä. Ottelu velloi tasaisena ja jännittävänä päädystä päätyyn koko erän ja molemmilla oli omat paikkansa. Pelissä oli aistittavissa pientä jännitystä, mutta Tiikerit onnistui kuin onnistuikin kääntämään jakson hienosti voitokseen niukin 2-1 -numeroin. Toinen erä alkoi lupaavasti, mutta sitten Tiikereiden tarkka peli hajosi, ja vastustaja käytti saamansa tilaisuudet hyväkseen rokottamalla välittömästi pari maalia. Pikaisten maalien avulla vastustaja pääsi kuskin paikalle eikä Tiikereistä ollut vielä tässä ottelussa vastaamaan vuosaarelaisrynnistykseen. Peli säilyi kuitenkin rehtinä peliä kuitenkin loppuun saakka, ja lopulta Tiikereiden oli tunnustettava SSV vielä tällä kertaa vahvemmakseen numeroin 7-3. Kelpo turnaus joka tapauksessa. Tästä se lähtee. Hyvä Tiikerit! |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
2 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
3 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
4 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
5 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
6 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
7 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
7 - 1 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
7 - 2 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
7 - 3 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
2 | Tiainen Mico-Matias | Kenttäpelaaja |
3 | Veijalainen Niklas | Kenttäpelaaja |
4 | Manninen Kalle | Kenttäpelaaja |
5 | Hakkarainen Niko | Maalivahti |
7 | Liukkonen Joona | Kenttäpelaaja |
14 | Hintsanen Henry | Kenttäpelaaja |
30 | Luostarinen Juuso | Kenttäpelaaja |
33 | Korhonen Teo | Kenttäpelaaja |
34 | Kuusisalo Nooa | Kenttäpelaaja |
35 | Haapoja Aatu | Kenttäpelaaja |
36 | Leppäaho Anton | Kenttäpelaaja |
38 | Manninen Niilo | Kenttäpelaaja |
39 | Helmikkala Eero | Kenttäpelaaja |
55 | Lang Lassi | Kenttäpelaaja |
61 | Kemppainen Pietari | Kenttäpelaaja |
63 | Kyllinen Jonne | Kenttäpelaaja |
72 | Galal Galal | Kenttäpelaaja |
88 | Hyvärinen Elias | Kenttäpelaaja |
99 | Andersson Oliver
| Maalivahti |