Tiikerit E2005 Dragons - Indians Black (13 - 2)
Aika:
13.12.2015 10.00 Pelin alku oli Tiikereiltä lievää hakemista, ja ensimmäiset puolittaiset tekopaikat pystyikin kehittelemään Indians, joka iski läpisyötöillä vaarallisesti keskeltä. Nopeasti pelin painopiste alkoi kuitenkin siirtyä kohti Indians-päätyä. Ajassa 2:10 Tiikeri-laiturin napakka veskarista katsottuna vasemmalta lähtenyt veto painui takayläkulmaan. Heti maalin jälkeen Indiansilla oli liikaa pelaajia kentällä, mutta Tiikereiden ylivoimapeli jäi vaisuksi. Viiden minuutin pelin jälkeen Tiikeri-sentteri väänsi keskikentällä Indians-puolustuksen kanssa ja onnistui jakamaan vapauttavan syötön maalilla odotelleelle laiturille, joka nosti hallitusti yläpeltiin. Kolme minuuttia edellisestä Tiikeri-hyökkääjä kaadettiin puolessa kentässä, kun hän oli murtautumassa läpi. Vaparista seuranneesta ribarista iskettiin pallo kolmannen kerran sisään. Tiikerit toimitti erän lopulla pallon vielä kahdesti pömpeliin. Ensin laituri pääsi kääntymään maalin edustalla ja niittasi pallon rannarilla keskelle maalia. Erän viimeisellä minuutilla pelattiin hyvä hyökkäys, jonka laituri päätti maalin edestä sisään. Ensimmäinen erä meni alkukankeuksien jälkeen Tiikereille siis 5-0. Toista erää oli pelattu vasta 25 sekuntia, kun verkko heilui jälleen Indians-päädyssä. Maalin kulmalle päästiin muutamalla hyvällä syötöllä, ja vastustamaton veto upposi maaliin. Neljän minuutin pelin jälkeen Tiikeri-hyökkäys oli jälleen ribarissa espoolaisia sähäkämmin. Tilanne oli jo 7-0. Indiansin avausmaali syntyi, kun vasen laituri unohtui vapaaksi, ja napakka veto upposi takakulmaan. Tiikereiden kahdeksas maali oli ensimmäinen kolmen jalalla tehdyn maalin sarjasta. Toisen erän ajassa 9:41 pakki nousi yksin läpi kentän ja pisti pallon yläpesään. Erän viimeisellä minuutilla Indians-puolustus sahattiin sivuttaissyötöillä halki ja pallo iskettiin laidalta vahvasti pussiin. Toisen erän jälkeen lukemat olivat Tiikereille 9-1. Kolmannen erän alussa Indians pääsi läpisyötöstä iskemään toisen maalinsa. Tiikerit vastasi ajassa 7:35. Tiikerit sai vaparin oikeasta hyökkäyskulmasta, ja maalin eteen tullut passi toimitettiin varmasti sisään. Tiikereiden toinen läpiajomaali syntyi yhdeksän minuutin jälkeen, kun sentteri purjehti kentän läpi ja tinttasi viileästi yläpesään. Lähes identtinen osuma nähtiin vain minuuttia myöhemmin, kun Tiikeri-pakki juoksi oman maalin edustalta läpi kentän ja toimitti pallon minuuttia aiemmin tulleesta aukosta sisään. Loppunumerot 13-2 syntyivät pakin hyvällä vedolla hyökkäysalueen puolivälistä. Tiikerit saivat pelattua palloa hyvin maalipaikkoihin sekä aivan maalin eteen että poikittaissyötöillä muutaman metrin päähän maalista. Myös hyökkäyksiin lähdöt sujuivat pääosin nopeasti. Muutaman kerran avauksia tarjottiin keskustan sumppuun, mutta vastustajan maalintekoyritykset kariutuivat viimeistään varmasti pelanneeseen Tiikeri-veskariin. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
2 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
3 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
5 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
6 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
7 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
8 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
9 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
10 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
11 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
12 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
13 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
13 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
13 - 2 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
2 | Tiainen Mico-Matias | Kenttäpelaaja |
6 | Poutiainen Luukas | Kenttäpelaaja |
8 | Röytiö Topi | Kenttäpelaaja |
10 | Repo Rasmus | Kenttäpelaaja |
11 | Lehto Väinö | Maalivahti |
13 | Mäkinen Lauri | Kenttäpelaaja |
15 | Tammipuro Viljami | Kenttäpelaaja |
15 | Asp Eetu | Kenttäpelaaja |
19 | Nieminen Jere | Kenttäpelaaja |
20 | Kahlos Juho | Kenttäpelaaja |
21 | Halonen Riku | Kenttäpelaaja |
23 | Vilen Thomas | Kenttäpelaaja |
25 | Ikola Aapo | Kenttäpelaaja |
26 | Kivimäki Aaro | Kenttäpelaaja |
29 | Nieminen Samu | Kenttäpelaaja |
33 | Korhonen Teo | Kenttäpelaaja |
37 | Hokkanen Eino | Kenttäpelaaja |
44 | Lapakko Ilmari | Kenttäpelaaja |
47 | Claren Daniel | Kenttäpelaaja |
99 | Suhonen Aaro | Maalivahti |