Tiikerit E2005 Dragons - Tapanilan Erä (4 - 7)
Aika:
16.11.2015 18.00 Dragons sai maanantain treenivuorolleen odotettuja vieraita, kun omaa sarjapelilohkoaan suvereenisti hallinnut Erä saapui ottamaan Tiikereistä mittaa. Odotuksissa oli kauden kovin peli oman ikäluokan joukkuetta vastaan. Aivan puhtaasta ikäkausitaistosta ei tosin voida puhua, koska Erä vahvistaa jostain syystä jo valmiiksi kovaa joukkuettaan Y-pelaajilla. Ottelu sai Tiikereiden kannalta oivan alun, kun palloa kaiveltiin Erän verkosta jo alle minuutin pelin jälkeen. Sentteri löysi puolustuksen puristuksessa itselleen juuri ja juuri riittävästi tilaa ja pääsi iskemään terävällä kiertorannarilla pelivälineen etuyläkulmasta sisään. Maalin jälkeen peli aaltoili melko fyysisenä vääntönä päädystä päätyyn. Hiukan neljän minuutin jälkeen Erä rakensi hyökkäyksen keskeltä. Tiikeri-puolustus ei saanut liimattua pelaajia kiinni ja niinpä liukas tapanilalaishyökkääjä pääsi tinttaaman pallon taka-alanurkkaan. Pari minuuttia edellisestä ja taas oli Erä pahanteossa. Erän peluri voitti kaksinkamppailunsa ja pääsi toimittamaan pelivälineen verkon perukoille. Ensimmäistä jaksoa oli pelattu hiukan yli kymmenen minuuttia, kun Tiikeri-päädyssä soi jälleen. Erän oikea laituri sai pystysyötön lapaansa ja meni jalalla heittämällä Tiikeri-pakin ohi. Napakka veto ohitti Tiikeri-veskarin kolmannen kerran. Jakson lopulla Tiikerit sai luotua hyvää painetta Erän päätyyn. Lopulta pallo ajautui maalin takaa Tiikeri-laiturille, joka nosti pallon hallitusti yläpeltiin. Tauolle lähdettiin vierailijan niukassa 3-2 –johdossa. Heti toisen erän alussa Tiikereillä oli muutama erittäin hyvä paikka maalin edessä. Niissä ei kuitenkaan onnistuttu. Viiden minuutin jälkeen sen sijaan pallo oli maalissa, Tiikeri-maalissa. Tilanteessa toistui sama kuvio kuin edellisessäkin Erän osumassa. Pakki kierrettiin taas oikealta laidan puolelta ja röyhkeän maalia kohti ajon jälkeen pallo laitettiin varmasti pussiin. Jakso oli kovaa taistelua, jossa vierailija oli kuitenkin lievästi kuskin paikalla. Jakson lähetessä loppuaan Tiikerit sai kunnon vyörytysvaihteen päälle ja lopulta Erä joutuikin rikkomaan jäähyn arvoisesti. Ylivoimaa ehdittiin pelaamaan reilun minuutin verran, kun pyöreä löysi tiensä oikeasta etukulmasta tapanilalaisten pömpeliin. Riittävän kiihtyvyyden ja liikemäärän tarjosi Tiikeri-hyökkääjän erinomainen kiertorannari. Lyhyttä taukoa vieteltiin vähämaalisen jakson jälkeen Erän merkeissä 4-3. Kolmannen erän alku oli jälleen vuoroittaista vierailua vastustajan maalilla. Jakson alussa Erän pelaaja sai harmillisesti Tiikeri-mailan kasvoihinsa. Tahattomasta tilanteesta ei kuitenkaan seurannut rangaistuksia. Vain hiukan myöhemmin Tiikeri-peluri passitettiin kuitenkin jäähylle ronskin puoleisen puolustuspelaamisen tuloksena. Erä ei kauaa ylivoimaansa ihmetellyt, vaan rankaisi armotta alivoimaista Tiikeri-laumaa ja siirtyi jälleen kahden maalin johtoon lukemin 5-3. Maalin jälkeenkin joukkue hallitsi pelitapahtumia lievästi. Jakson puolivälissä Tiikerit sai loistopaikasta maalin edestä vaparin. Maalia ei kuitenkaan saatu aikaan. Varsin pian tämän jälkeen kolossaaliset Tiikeri-hyökkääjät pelasivat vahvasti maalin edustalla ja saivatkin ronkittua pallon rysään. Maalin jälkeen Tiikereillä oli etsikkoaikansa tulla tasoihin ja ohikin, mutta muutamat vaaralliset vedot eivät tuottaneet toivottua tulosta. Ajassa 41.41 Tiikeri-hyökkääjä puolusti keskialueella takaa päin sääntöjen vastaisesti, ja hänet passitettiinkin jäähypenkille. Kotijoukkue pelasi hyvää alivoimaa, kunnes Erän hyökkääjä pääsi irti pakista ja sai melko rauhassa käydä viemässä joukkueensa jälleen kahden maalin johtoon. Lopullisen sinettinsä peli sai, kun Erän hyökkääjä kiersi jakson viimeisellä minuutilla Tiikeri-maalin vastapäivään ja laukoi pallon etukulmasta sisään. Tiikeri-puolustus ei pysynyt tilanteessa pelin sisällä. Maalin myötä loppulukemiksi kirjattiin Erän ansaittu 7-4 –voitto. Tiikerit aloitti pelin napakasti rikkomalla ottelussa kuparisen. Tämän jälkeen peli oli kokonaisuutena lievää Erän dominointia aina loppusummeriin asti. Ensimmäisellä jaksolla muutamat Erän pelurit olivat omassa kenttäpäädyssään hiukan ylimielisiä ja pyrkivät kikkailemaan Tiikeri-pelureiden kustannuksella. Tämä loppui nopeasti, kun karkki otettiin lavasta pois. Erä oli kuitenkin kaikilla pelin osa-alueilla pykälän kotijoukkuetta edellä. Vierailija oli joukkueena fyysisempi, nopeampi, ketterämpi, röyhkeämpi ja taitavampi. Se vei pääosan kaksinkamppailuista ja pääosa sen maaleistakin syntyi nimenomaan voitettujen kaksinkamppailujen suorana seurauksena. Myös syötöt napsuivat pelikavereiden lapaan kotijoukkuetta paremmin. Tiikeritkään ei pelannut millään lailla huonosti ja olisi onnella jopa saattanut pelin kääntää. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että epäselvyyttä päivän paremmuudesta ei jäänyt. Ero nyt nähtyyn Erän rosteriin ei kuitenkaan ollut suuren suuri, mikä tämä kokoonpano sitten lieneekään ollut. Näitä pelejä tarvittaisiin lisää. Sääli, että Erän kaltainen aidosti kehittävä vastus pelaa omat pelinsä naapurilohkossa.
|
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
2 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
3 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 0 | 00:00 | Tuntematon pelaaja | Ei syöttäjää |
4 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
4 - 2 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
4 - 3 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
4 - 4 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
4 - 5 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
4 - 6 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
4 - 7 | 00:00 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
2 | Tiainen Mico-Matias | Kenttäpelaaja |
6 | Poutiainen Luukas | Kenttäpelaaja |
8 | Röytiö Topi | Kenttäpelaaja |
10 | Repo Rasmus | Kenttäpelaaja |
11 | Lehto Väinö | Maalivahti |
13 | Mäkinen Lauri | Kenttäpelaaja |
15 | Tammipuro Viljami | Kenttäpelaaja |
15 | Asp Eetu | Kenttäpelaaja |
20 | Kahlos Juho | Kenttäpelaaja |
21 | Halonen Riku | Kenttäpelaaja |
23 | Vilen Thomas | Kenttäpelaaja |
25 | Ikola Aapo | Kenttäpelaaja |
26 | Kivimäki Aaro | Kenttäpelaaja |
37 | Hokkanen Eino | Kenttäpelaaja |
38 | Manninen Niilo | Kenttäpelaaja |
47 | Claren Daniel | Kenttäpelaaja |
99 | Suhonen Aaro | Maalivahti |