Naisille voitto SPV:stä tahmealla esityksellä18.12.2011 Joulukuisen lauantai-illan sää oli musta ja sateinen. Lähes yhtä synkkä oli Tiikereiden peli-ilmekin, vaikka lopuksi joukkue ryhdistäytyi tarvittavalla tavalla ottamalla jatkoaikavoiton SPV:stä. Tiikerit - SPV 3-2 ja (1-0, 1-1, 0-1, 1-0) Tiikereiden naisten liigajoukkue teki sen, mitä pitikin ottelussa SPV:tä vastaan. Kuten ennakossa aavistelin, ottelusta tuli vaikea, ja vain oman tekojen johdosta. Olihan se selvää, että Tiikerit käskyttivät matsin alusta alkaen, mutta silti kotijoukkueen pelaaminen oli varsin tehotonta pörräämistä. Erän puolivälin paikkeilla Elina Enlund sai pystysyötön kulmaan, josta hän siirsi pallon ykkösellä maalin kulmalle kirmanneelle Silja Eskeliselle, jolla oli helppo työ siirtää pallo maalin perille (1-0). Loput Tiikereiden vedot suuntautuivat ohi maalin tai jäivät SPV:n lihamuuriin. Lisäksi tuntui hetkittäin siltä, että pelaajilla oli jäänyt käsijarru päälle, kun sellaista perinteistä nopeaa reagointia karvauksessa ei tapahtunut. Toiseen erään Tiikerit saapuivat hieman aktiivisemmalla otteella. Yritys tuotti tulosta, kun Kaisa Simola siirsi nopeasti laidasta keskelle Oona-Mikaela Kyllöselle, joka latasi suoraan syötöstä Tiikereille toisen maalin (2-0). Heti maalin jälkeen tuomarit halusivat osoittaa, kuka on herra kaukalossa. Tapetun jäähyn jälkeen Tiikereiden hyvä ote lipsahti näpeistä. Erän alussa nähty suoraviivaisuus ja syöttönopeus vaihtuivat kuskaamiseen ja säätämiseen. SPV antoi opettavan muistutuksen, kun vierasjoukkue kavensi (2-1) vain sekunti ennen erän loppua Tiikereiden uinahdellessa maalin edessä. Tiikerit lähtivät päätöserään yhtä terävästi kuin toisen erään. Silti maalinverkot heiluivat varsin pikaisesti omassa päässä. Vaarattoman näköinen pystysyöttö ja kaverin suora rystyveto yllätti hyvin torjuneen Arla Salon (2-2). Yhtäkkiä tilanne olikin tasan. Tiikerit saivat mahdollisuuden ratkaista pelin ylivoimalla, joka kuitenkin peilasi varsin osuvasti Tiikereiden tämän päivän pelaamista. Pallo ei tahtonut liikkua, maaleja lukuunottamatta vedot eivät lähde suoraan syötöstä ja tarvittavaa nopeaa ratkaisemista ei saatu aikaan. Erän lopussa Tiikerit ryhdistäytyivät selvästi, ja antoivat painetta huolella SPV:n päätyyn. Vahvasta pyörityksestä huolimatta ratkaisua jouduttiin hakemaan jatkoajalta, jota ehdittiin pelata reilut 3 minuuttia. Tiikerit vyörittivät väkisin pallon luukulle, josta 14-vuotias Ella Sundström teki uransa ensimmäisen liigamaalin ja tärkeään paikkaan Elina Enlundin syötöstä (3-2). SPV pelasi hyvin ja uhrautuvasti omalla puolustusalueellaan. Tiikerit menivät mukaan vastustajan pelirytmiin ja hukkasivat osin omat vahvuudet. Tärkeintä oli tietenkin voitto, mutta huomista Happee-peliä ajatellen tatsin on terävöidyttävä. Ja näin varmasti tapahtuu Jyväskylässä pelaajien kommenttien perusteella. Ottelun tilastot ja valokuvat. Valokuvat: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |