Tiikerinaisille upea voitto NST:stä04.03.2012 Tiikereiden naiset pelasivat kauden parasta peliään upottaessaan NST:n Trio Sport Centerissä lauantai-iltana. Tiikerit pitivät NST:ä pihdeissään kaksi ja puoli erää. Viimeisellä minuutilla tehty voittomaali varmisti pisteet Tiikereille luvuin Tiikerit - NST 4-3 (1-1, 2-0, 1-2) Ennen ottelua naisten salibandyliiga palkitsi Mia Karjalaisen helmikuun pelaajana. Mia on kevään peleissä osoittanut tuttua voimakasta osaamistaan, minkä maajoukkuevalmentajat ovat pistäneet merkille valintaa pohtiessaan. Tiikerit olivat valmiina otteluun ensi sekunneista lähtien. Vain reilu minuutti ehdttiin pelata, kun Isa Björkell laukoi terävästi kohti NST:n maalia. Torjunnan jälkitilanteesta Elina Sormunen syötti, ja Isa neppasi pallon verkon perille (1-0). NST tasoitti pelin erän puolivälissä. Kaveri nosti rystyltä maalin edestä tasoituksen (1-1). Enempää maaleja ei avauserässä nähty, vaikka Tiikerit hallitsivat kentän tapahtumia. Tiikerinaisten pelaaminen oli virkeää, maltillista ja tilanteisiin meneminen oli terävää. Tiikerit jatkoivat toisessa erässä tahdin määräämistä. Karvauspelaaminen toimi loistavasti, eikä NST saanut omaa avauspelaamista käynnistettyä missään vaiheessa vaarallisesti. Siru Karjalainen nosti nopeasti Gitta Suominen syötön jälkeen. Ranteet lukkoon ja yllättävä veto painui NST:n veskarin käden kautta verkon perille (2-1). Aivan erän lopulla Tiikereiden karvaus näytti tehonsa. Elina Sormunen katkoi NST:n avauksen ja siirsi nopeasti keskelle, johon Noona Björkman oli parkkeerannut. Noona kiitti ja napautti reikäpallon maaliin (3-1). Tärkeä koppimaali Tiikereille. NST tuli päätöserään selvästi sisuntuneena. Erityisen kirvelevää oli NST:n alivoimamaali, jonka kaveri laukoi pienestä kulmasta tarkasti yläkulmaan (3-2). NST:n raju yritys kipsautti Tiikerit hetkellisesti. Hävitty 1 vs 1 omalla puolustusalueella johti tasoitukseen, kun NST:n hyökkääjä sipaisi ruuhkasta tasoituksen Laura Stillin vartioimaan maaliin (3-3). Tiikerit heräsivät kuitenkin nopeasti kohmeesta ja ottivat erän puolivälin jälkeen käskyttäjän roolin takaisin vierasjoukkueelta. Tiikerit saivat palkintonsa ottelun viimeisellä minuutilla. Kulmavaparista pallo maalin taakse Elina Enlundille, joka laittoi ykkösellä pallon maalin eteen unohdetulle Marjut Kinnuselle. Marjut latoi pallon varmasti maaliin (4-3). Viimeiset 42 sekuntia NST haki kavennusta, mutta pinnat jäivät tällä kertaa Vantaalle ansaitusti. NST on tunnetusti ehkä naisten liigan fyysisimmin pelaava joukkue. Tänään Tiikerit ottivat tilan pois lappeenrantalaisilta ja osoittivat pärjäävänsä kovuudessa NST:lle. Kun vielä jalat liikkuivat riittävän ripeästi sekä asenne puolustamiseen oli kunnossa, oli NST yllättävän aseeton. Tiikereiden aktiivisemmasta otteesta kertovat myös torjunnat erittäin (2-7, 2-11, 4-9). Tästä on hyvä ponnistaa kohti huomista haastetta - Classicin piinaamista. Ottelun tilastot ja valokuvat. Valokuvat: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |