Tiikerinaiset haastoivat urheasti Classicin24.03.2012 Tiikereiden naisten edustusjoukkue antoi varoituksen Classicille, ettei puolustavan Suomen Mestarin välieriin meneminen ole itsestään selvää. Tiikerinaiset iskivät urheasti ennakkosuosikkia vastaan ja taipui tälle kaudelle tyypillisesti - vain maalilla. Classic - Tiikerit 4-3 (2-1, 2-1, 0-1) Tiikerit pitivät ottelun tasaisena ja saivat maajoukkuepelaajia vilisevän Classicin pidettyä kurissa erittäin onnistuneesti. Classic aloitti verkkojen heiluttamisen ensimmäisen erän puolivälin jälkeen. Classicin pelaaja vapautui jäähyltä ja ilmestyi pahantekoon vain seitsemän sekuntia rangaistuksen päätyttyä. Tilanne kotijoukkueelle 1-0. Tiikerit nousivat tasoihin Noona Björkmanin maalilla (1-1), johon Mia Karjalainen antoi syötön. Juuri ennen erätaukoa Classic teki koppimaalin (2-1) Tiikereiden harmiksi. Toisessa erässä Tiikerit pitivät Classicin maalivahdin kiireisenä. Huolimatta terävämmästä otteesta Classic karkasi jo 3-1 johtoon, ennen kuin Tiikerit kuittasivat kavennuksen. Noona tempaisi toisen maalinsa (3-2) Isa Björkellin tarjoilusta. Classic luuti ottelun puolivälissä itsensä taas kahden maalin karkumatkalle (4-2). Tiikerit painoivat erän lopun tarmokkaasti, mutta ilman lisäosumia. Päätöserän alussa Tiikerit nousivat iskuetäisyydelle. Gitta Suomisen syötöstä Marjut Kinnunen nosti Tiikerit maalin päähän (4-3). Classic otti päätöserässä parikin jäähyä, mutta Tiikereiden ylivoima ei saanut reikäpalloa Classicin tolppien väliin. Hyvä taistelu jämähti numeroiden valossa taas kerran maalin päähän. "Classic sai huomata, ettemme myy nahkaamme halvalla. Ryhmän peli-ilme oli hieno ja pelasimme kurinalaisesti. Pelaajat pysyivät hyvin pelisuunnitelmassa. Classic luo hienosti maalipaikkoja, mutta saimme erityisesti 3. erässä puolustuspelaamisen kohdilleen. Vaikka ylivoima ei tehnytkään maalia, loimme siinäkin monta hyvää maalipaikkaa", Kode sanaili pelin jälkeen. Classic sai nyt ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan, johon tarvitaan kolme voittoa. Ottelusarja jatkuu ma 26.3. klo 18:30 Trio Sport Centerissä, jossa Tiikerit kohtaavat Classicin uudelleen ja jahtaavat entistä tiukemmin Classicin päänahkaa. Ottelun tilastot. Arkistokuva: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |