Steelers Hunters - C96 edustus (3 - 5)
Aika:
18.3.2012 13.30 TIIKERIT 96 POJAT RAIVASIVAT UPEASTI TIENSÄ SM-PLAYOFFEIHIN Pojat 96 pelasivat sunnuntaina huippujännittävän ottelun Hämeenlinnasta Tiikeriareenalle vieraaksi tullutta Steelers Hunterseja vastaan pääsystä suomenmestaruus loppupeleihin. Tätä ottelua edelsi Tiikereiden lauantain voitot Muhoksen Urheilijoista 6-5 ja Raumalta Areenalle vieraaksi tulleesta SalBasta selvin numeroin 12-3. Heti pelin alku näytti, että tänään mennään kovaa. Robert Hermansson laukoi pelikellon näyttäessä 37 sekuntia Tiikerit 0-1 johtoon tarkalla laukauksella. Steelers ei kuitenkaan tästä lannistunut vaan eteni ajassa 9:05 tasoihin ja 2-1 johtoon ajassa 18:38. Peli eteni kovavauhtisena ja fyysisenä. Näin Tiikerit rankaisikin vastustajaa ylivoimamaalilla ajassa 23:42 Santeri Rauhan hyvästä laukauksesta suoraan syötöstä. Nyt peli oli tasan 2-2. Heti kolmannen erän alkuun ajassa 30:31 Janne Halonen siirsi hyvän maalinedustaistelun päätteeksi Tiikerit johtoon. Tästä vain kahdeksantoista sekuntia Samu Uusnäkki vei Tiikerit jo 2-4 johtoon kaukolaukauksella. Tässä vaiheessa peli näyttikin kääntyvän Tiikereiden eduksi johtuen aktiivisesta hyökkäyspelistä. Peliä pelattiin selkeästi enemmän Steelersin alueella. Steelers kuitenkin kavensi ottelun 3-4:ään ajassa 41:52 ja tässä vaiheessa oli varmaa, että ottelulle saadaan huikea loppuhuipennus. Steelers haki tiukasti tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla mutta Tiikerit puolustivat uhrautuvasti ja viisaasti. Tasoitusta ei tullut ja kahdeksan sekuntia ennen päätössummeria Santeri Rauha teki toisen osumansa Steelersin tyhjään maaliin. Tiikeri-pojat voittivat tapahtumarikkaan ja vauhdikkaan ottelun numeroin 5-3 ja etenivät hienosti puolivärierään jossa vastaan asettuu SM-sarjan 1-lohkon voittaja Tapanilan Erä! |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 00:37 | Hermansson Robert | Rauha Santeri |
1 - 1 | 09:05 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 1 | 18:38 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 2 (yliv.) | 23:42 | Rauha Santeri | Nevalainen Juha |
2 - 3 | 30:31 | Halonen Janne | Salo Juuso |
2 - 4 | 30:49 | Uusnäkki Samu | Tanninen Miika |
3 - 4 | 41:52 | Vastustaja | Vastustaja |
3 - 5 (tm) | 44:52 | Rauha Santeri | Halonen Janne |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
03:37 | Salo Juuso | 2 min |
13:09 | Vastustaja | 2 min |
20:19 | Halonen Janne | 2 min |
20:24 | Vastustaja | 2 min |
22:11 | Vastustaja | 2 min |
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
6 | Kujanpää Oskari | Puolustaja |
11 | Salo Juuso
| Hyökkääjä |
12 | Tanninen Miika
| Hyökkääjä |
14 | Halonen Janne
| Hyökkääjä |
15 | Hermansson Robert
| Puolustaja |
16 | Nurmi Jimi
| Hyökkääjä |
17 | Lauhde Elias | Hyökkääjä |
23 | Kullström Nico
| Puolustaja |
24 | Törrönen Heikki
| Maalivahti |
26 | Uusnäkki Samu | Hyökkääjä |
27 | Haarma Jani | Maalivahti |
51 | Palomäki Eppu
| Hyökkääjä |
60 | Nevalainen Juha
| Puolustaja |
70 | Rauha Santeri
| Hyökkääjä |
- | Haarma Harri | Huoltaja |
- | Hermansson Jyrki
| Tiedottaja |
- | Kuuluvainen Jani | Valmentaja |
- | Salo Pentti | Huoltaja |
- | Tanninen Sari
| Rahastonhoitaja |
- | Uusnäkki Matti | Huoltaja |