E-tytöille hopeaa HFC-turnauksessa08.01.2019
E-tytöt pelasi taas hienon HFC-turnauksen nousten aina finaaliin asti ja sieltä kotiin lähti hopea mitalit! Pelit alkoi perjantaina päivällä jolloin oli yksi peli Latvialaista Kekavas Bulldogsia vastaan. Latvialaisilla oli kova yritys mutta ei peli ihan suomalaiselle tasolle riittänyt. Tiikerit antoivat kovan paineen koko ajan ja vei pelin lukemin 1-6. Seuraavana päivänä oli pelit PSS:ää ja Light Ironia vastaan. Eka peli meni taas niin kuin pitikin heti alkuun kova paine ja oma maali puhtaaksi. Peli oli osittain aika tiukkaakin vääntöä mutta Tiikerit piti oman pään paremmin puhtaana kuin PSS ja voitti pelin 6-3. Light Ironi tiedettii todella kovaksi vastukseksi (ollanhan vastakkain pelattu harjoituspelejä useastikki) ja sitä se taas kerran oli. Light Iron pyöritti palettia ihan omaksi ilokseen ja tytöt oli pienellä materiaalilla aikalailla loppu eikä saanut pidettyä vastustajan pelaajia kiinni. Light iron vei pelin lukemin 2-11 mikä tarkoitti sitä että Tiikerit oli lohkon 2.sijalla ja saisi sunnuntaina välierissä vastaansa ÅIF:n Sunnuntaina peli siis ÅIF:ää vastaan välierissä ja tällä kaudella kyseiselle joukkueelle hävitty monta peliä ja yksi pelattu tasan antoi lähtökohdiksi sen että oli pelattava kovaa alusta saakka. Näin myös Tiikerit teki vaikka ÅIF teki alussa ensimmäisenä maalin oli tytöt päättänyt voittaa tämä pelin ja mennä finaaliin. Erittäin kovan taistelun jälkeen kaikille varmasti melkoisena yllätyksenä Tiikerit juhlii finaaliin pääsyä lukemin 2-5 Finaalissa vastassa oli uudelleen kiven kova Light Iron. Peli alkoi aivan loistavasti tytöiltä ja ekan erän jälkeen oltiin vain yhden maalin perässä. Toisessa erässä vastustaja sai pelistä otteen ja tyttöjen jaloista näki että kapea materiaali ei antanut enään 100%:sta vauhtia ja kovuutta peliin. Hienosti kuitenkin taisteltiin ja saatiin hopeamitalit kaulaan. Tämän viikonlopun jälkeen voidaan todeta taas kerran että tämä joukkue voi yllättää kenet vaan ja periksi ei anneta. |
17.04.2023 | Pelaajahaku kauden 2023-2024 joukkueisiin käynnissä! |
03.02.2022 | Tiikerit nousi Suomen kärkikymppiin lisenssipelaajien määrissä! |
21.05.2019 | E-tytöt kovatasoisessa HJC:ssä 4.sijalle |
15.04.2019 | E-tytöille kultaa haastajafinaalissa! |
11.03.2019 | E-tytöt lunastavat paikan haastajafinaalissa! |
08.01.2019 | E-tytöille hopeaa HFC-turnauksessa |
18.12.2018 | E-tytöt kahdella voitolla joulutauolle... |
29.11.2018 | E-tytöillä kilpasarjaan pääsy niin lähellä... |
03.11.2018 | E-tytöt jatkaa puhtaalla pelillä |
12.10.2018 | E-tytöille kova startti sarjapeleihin! |
Siirry arkistoon » |