Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

D97 Thunders

thunders_2010-2011.jpg

Tiikerit Thunders lähtee hyvillä mielin ja intoa täynnä joukkueen viimeiseen kauteen. Ensi kaudella -97 ikäluokassa muodostetaan tasojoukkueet.

Joukkue koki jälleen muutoksia viime kauden päätteeksi ja osin alkaneen kauden alussakin. Muutama pelaaja poistui vahvuudesta. Tilalle saatiin uudet pelimiehet.

Valmennuksen tavoitteena on kehittää henkilökohtaisia taitoja. Emme myöskään unohda joukkuepelaamista. Tavoitteena on luoda pelaajille hyvä pohja kovempiin sarjoihin tuleville kausille.

Joukkueessamme jokainen pelaaja on yhtä tärkeä. Kaikkia tarvitaan hyvän tuloksen saavuttamiseen. Kaikille annetaan mahdollisuus kehittymiseen ja kaikille varmasti löytyy myös peliaikaa. Joukkueen toimintaa ohjaava motto on: ”harjoittelemalla opit harjoittelemaan, pelaamalla opit pelaamaan, istumalla opit istumaan”.

Hyvällä joukkuehengellä, yhdessä tekemällä ja positiivisella asenteella lähdetään nauttimaan viimeisestä kaudesta!

Asenne, sitoutuminen, yhdessä tekeminen - niillä Tiikerit Thunders tulee haastamaan muita joukkueita.

Tulevalla kaudella SSBL:n kilpasarjaan ja Etelä-Suomen alueliigaan. Mahdollisesti piipahdamme pelimatkalla Ruotsissa.


Uutiset

Pohjolan Matka Tiikerien uusi kuljetus kumppani! (05.10.2026)
Pohjolan Matka on Tiikerien uusi kuljetus kumppani! Perinteikäs linja-auto yhtiö tarjoaa reittiliikennettä, tilausliikennepalveluita ja matkatoimistopalveluita eri..

Tiikerit seurailta ja edaripeli Tikkurilan Urheilutalolla to 24.9 - Tiikeriperheet ilmainen sisäänpääsy otteluun! (23.09.2026)
Tiikerit seurailtaa vietetään Tikkurilan Urheilutalolla to 24.9 alkaen klo 17.45. Tapahtumassa Tiikerien yhteistyökumppanit Fat Pipe ja Stadium edustajat paikalla..

Tiikerit seurailta Stadium Tammistossa ke 18.9 (16.09.2024)
Tiikerit kauden avausseurailta pidetään Stadium Tammistossa ke 18.9. klo 16-20.  - Paikalla klo 17-19 Fat Pipen edustaja, mailatestausta ja laukaisututka. - Showroomissa..

SalibandyTV näyttää kaikki Tiikerien Inssi-Divaripelit suorina ja selostettuina! (13.09.2024)
SalibandyTV näyttää kaikki Inssi-Divari ottelut alkavalla kaudella suorina lähetyksinä ja selostettuna. Kausipaketin hinta on 59,90€ Paketin lunastamalla..

Joona Huuhtanen ja Miikka Behm jatkavat Tiikerijuniorien ja -valmennuksen tukena! (04.06.2024)
Joona Huuhtanen ja Miikka Behm toimivat myös tulevalla kaudella Tiikerijuniorien ja -valmennuksen tukena. Joona Huuhtanen on toiminut Tiikereissä pitkään junioripäällikkönä..

08.05.2024  Pelaajahaku kauden 2024-2025 joukkueisiin käynnissä!
26.04.2024  Yhteistyö Stadiumin, Fat Pipen ja adidaksen kanssa jatkuu!
10.03.2024  Ilmoittautuminen Tiikerien kesän salibandyleireille käynnissä!
03.02.2022  Tiikerit nousi Suomen kärkikymppiin lisenssipelaajien määrissä!
26.02.2024  Tiikerit varmisti paikan F-liigakarsintoihin!
08.01.2011  Mika Kohonen ja Hannes Öhman Thundersien vieraana Storvreta Cupissa