B edustukselle tappio ja voitto05.10.2015 Lauantaina 3.10 pelattiin Tikkurilan Urheilutalolla tiukka peli Josbaa vastaan. Aluksi Tiikerit tuntui saavan selvän johtoaseman ja oli jo 14 minuutin kohdalla 4-1 johdossa. Josba ei kuitenkaan antanut periksi vaan tuli maali kerralla rinnalle ja ohi. Kolmannessa erässä Josba meni jo 2 maalin johtoon mutta Tiikeri taisteli taas tasoihin ja meni johtoon ajassa 54.45 Josba tasoitti vielä ajassa 56.42 ja katsomossa luultiin jo että peli menisi jatkoajalle. Josba sai kuitenkin vielä lopussa pallon riistettyä ja pääsi viimeistelemään pelin 11 sekunttia ennen loppua loppunumeroiksi 7-8. Sunnuntaina 4.10 oli eilinen jätetty taakse ja saatu muutama 00 edustuksen pelaaja rinkiin mukaan. OLS oli tullut pitkän matkan Oulusta testaamaan mistä on Tikkurilan Tiikerit tehty. Tämä peli olikin sitten jo ihan erilainen kuin edellisen päivän peli. Ensimmäisessä erässä mentiin aluksi ihan rinta rinnan ja maaleja tehtailtiin tasaiseen tahtiin. Loppua kohden erä alkoi kääntyä Tiikereille ja erätauolle mentiin Tiikereiden johtaessa 6-3. Toinen erä oli sitten jo selkeästi Tiikereiden maalit 5-1 ja kolmanteen erään lähdettiin lukemissa 10-4. Kolmas erä oli taas tasaisempi ja loppulukemat summerin soidessa näytti Tiikereiden hyväksi 11-6 |