Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Miesten divarikarsinnat käynnistyvät Kirkkonumella keskiviikkona, kotipeli Urheilutalolla lauantaina!

20.03.2017

Miesten edustus päätti runkosarjan voittoon viikonloppuna Tiger Sport Areenalla. Sarjasijoituksen kannalta merkityksettömässä ottelussa Rangers II kaatui numeroin 11-5. Tiikerit sijoittui lohkossa toiseksi ja eteni divarikarsintoihin jotka käynnistyvät saman tien heti tällä viikolla.

Karsintojen ensimmäisellä kierroksella Tiikerit saa vastaan Etelä-Suomen toisen lohkon voittaneen Rangersin. Ennakkoon sarjasta voi odottaa tasaisen vauhdikasta ottelusarjaa.

Kummatkin ovat pelanneet sarjan läpi vahvasti ja varmistaneet hyvissä ajoin paikan karsintoihin. Joukkueet keräsivät runkosarjan 22 ottelussa lähes yhtä monta pistettä Tiikerit 37 ja Rangers 35. Myös otteluiden maaliero +106 oli kummallakin joukkueella täysin sama runkosarjassa.

Ikärakenne joukkueilla on myös hyvin samankaltainen. Kummastakin joukkueesta löytyy sopiva sekoitus nuoruutta ja kokemusta. 

Joukkueiden hurjat maalimäärät runkosarjassa lupaavat varmasti tapahtumarikkaita ja viihdyttäviä otteluita. Kummatkin olivat oman lohkon maalinälkäisimmät joukkueet Rangersin iskiessä 218 ja Tiikerit 200 rysää.

Karsinnat käynnistyvät Kirkkonummella keskiviikkona. Sarja pelataan paras kolmesta eli kahdella voitolla edetään seuraavalle karsintakierrokselle.

Tervetuloa kannustamaan Tiikerit voittoon!

ke 22.3 klo 18.45 Kirkkonummi väestösuoja

la 25.3 klo 17.00 Tikkurilan Urheilutalo

su 26.3 klo 18.30 Kirkkonummi väestösuoja (tarvittaessa)

edustusjengikuvapienennetty.jpg

19.10.2017Kettuja ja Karhuja Tiikerien vieraaksi Urheilutalolle viikonloppuna!
22.09.2017Divari starttaa tapahtumaottelulla EräViikinkejä vastaanTikkurilan Urheilutalolla la klo 18.00.
20.09.2017Divarikausi käynnistyy paikallispelillä lauantaina!
20.09.2017Miesten kausikortit myynnissä
08.09.2017Edustusjoukkueessa vanhoja tuttuja sekä uusia tuttavuuksia
19.06.2017Mukaan miesten edustusjoukkueen taustoille!
02.06.2017Miesten edustusjoukkueen valmistautuminen Divarikauteen on alkanut!
05.05.2017Tiikerit Divariin tutulla ryhmällä ja valmennuksella - Muutamalle vahvistukselle vielä paikka vapaana!
16.04.2017Hurja takaa-ajo, viimeisen sekunnin tasoitusmaali ja jatkoaikavoitto! Katso Divarikarsintojen maalikimara ja tunneryöpyt!
10.04.2017Tiikerit Divariin!
07.04.2017Divarikarsintojen viimeinen kierros. Tiikerit - PHSB Tikkurilan Urheilutalo su 9.4 klo 17.00!
03.04.2017Divarikarsintojen ratkaisupeli Tiikerit vs Merikoski SBT Urheilutalolla ti 4.4 klo 18.30!
30.03.2017Valtakunnallisten Divarikarsintojen avausottelu Tiikerit vs Merikoski Urheilutalolla la 1.4 klo 17.30!
26.03.2017Tiikerit jatkoon divarikarsinnoissa!
24.03.2017Divarikarsintojen 2. peli Tiikerit -Rangers Tikkurilan Urheilutalolla la 25.3 klo 17.00!
20.03.2017Miesten divarikarsinnat käynnistyvät Kirkkonumella keskiviikkona, kotipeli Urheilutalolla lauantaina!
10.02.2017Kärkiottelu Tiikerit - PSS Tiger Sport Areenalla la klo 15.00
15.01.2017Vuosi hienosti käyntiin Blackbirds voitolla!
02.10.2016Suomen Cupissa vastaan SBS Kings
02.10.2016Voitto sarja-avauksesta!
16.09.2016Edustus iskukykyisellä joukkueella kauteen!
24.10.2015Nysse tulee!
20.10.2015Matka Los Angelesiin
02.10.2014Tiikerit 2 yllätti vieraissa SB Vantaan