Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Divarikarsintojen viimeinen kierros. Tiikerit - PHSB Tikkurilan Urheilutalo su 9.4 klo 17.00!

07.04.2017

Divarikarsintojen viimeinen kierros käynnistyy viikonloppuna. Tiikerit kohtaa Päijät-Hämeen Salibandyseuran (PHSB) ja toisessa ottelussa Apassit Kuopiosta saa vastaan O2-JKL:n Jyväskylästä. Otteluparien voittajat nousevat Divariin ensi kaudeksi.

PHSB pelasi Kaakkois-Suomen lohkossa ja oli siellä runkosarjan ykkönen. Lahtelaiset keräsivät kärjen osalta erittäin tasaisessa lohkossa 31 pistettä, yhden pisteen enemmän kuin Hatsina ja PoNoVo.  Neljän kärkijoukkueen playoff-peleissä PHSB voitti ensimmäisellä kierroksella SB Heinolan otteluvoitoin 2-0. Finaalissa Hatsina pisti lahtelaiset ahtaalle ja jatkopaikka varmistui lopulta kolmannen ottelun jatkoaikamaalilla. Valtakunnallisten karsintojen ensimäisellä kierroksella lahtelaiset kohtasivat PSS:n. PHSB oli sarjassa porvoolaisia selkeästi parempi ja eteni ajtkoon otteluvoitoin 2-0.  

Lahtelaisten tehopelaaja runkosarjassa ja karsintapeleissä on ollut Jesse Arola. Nopeajalkainen nuori taituri -97 synt. iski runkosarjassa 44 pinnaa ja seitsemässä karsintapelissä 19 pinnaa. Lahtelaisten toinen tehomies on Jp Auroila, jonka tehot runkosarjassa 38 ja karsinnoissa 14 pinnaa. Runkosarjassa säästeliäästi pelanneet Arttu Koivisto ja JP-Utriainen ovat olleet karsintapeleissä isossa roolissa ja iskeneet tehot JP 2+12 ja Arttu 2+7.

edustusjengikuvapienennetty.jpg

Tiikerien tie divarikarsintoihin käynnistyi Etelä-Suomen 2. lohkon kakkospaikalta. Playoff-peleissä Tiikerit tiputti 1. lohkon kärkijoukkue Kirkkonummen Rangersin. Ensimmäisessä ottelussa Rangers oli parempi mutta Tiikerit paransi peliä ja käänsi ottelusarjan lopulta itselleen numeroin 2-1. Valtakunnallisten karsintojen ensimmäisellä kierroksella Tiikerit voitti Merikoski SBT:n otteluvoitoin 2-1. 

Ottelusarjasta voidaan odottaa vauhdikasta ja tasaisen jännittävää. Kummassakin joukkueesa on sopiva sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Kummatkin joukkueet olivat runkosarjassa maalinälkäisiä iskemällä keskimäärin 10 maalia / ottelu. Omissakin soi melko lailla samaan tahtiin kummallakin 4.5 maalia /ottelu.

Lauantain peliin on lähdössä fanibussi, tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset: http://www.tikkurilantiikerit.fi/uutiset.html?91306

Tiikerit - PHSB ottelusarja:

la 8.4 klo 17.00 Lahden Suurhalli

su 9.4 klo 17.00 Tikkurilan Urheilutalo

ti 11.4 klo 18.30 Lahden Suurhalli (tarvittaessa)

Tervetuloa kannustamaan Tiikerit voittoon!

TiikeritPHSB_2.jpg

Liput Tikkurilan Urheilutalo su 9.4:

Aikuiset - 5 euroa

Lapset alle 16 v. – 2 euroa

Tiikeripaita päällä ilmainen sisäänpääsy

19.10.2017Kettuja ja Karhuja Tiikerien vieraaksi Urheilutalolle viikonloppuna!
22.09.2017Divari starttaa tapahtumaottelulla EräViikinkejä vastaanTikkurilan Urheilutalolla la klo 18.00.
20.09.2017Divarikausi käynnistyy paikallispelillä lauantaina!
20.09.2017Miesten kausikortit myynnissä
08.09.2017Edustusjoukkueessa vanhoja tuttuja sekä uusia tuttavuuksia
19.06.2017Mukaan miesten edustusjoukkueen taustoille!
02.06.2017Miesten edustusjoukkueen valmistautuminen Divarikauteen on alkanut!
05.05.2017Tiikerit Divariin tutulla ryhmällä ja valmennuksella - Muutamalle vahvistukselle vielä paikka vapaana!
16.04.2017Hurja takaa-ajo, viimeisen sekunnin tasoitusmaali ja jatkoaikavoitto! Katso Divarikarsintojen maalikimara ja tunneryöpyt!
10.04.2017Tiikerit Divariin!
07.04.2017Divarikarsintojen viimeinen kierros. Tiikerit - PHSB Tikkurilan Urheilutalo su 9.4 klo 17.00!
03.04.2017Divarikarsintojen ratkaisupeli Tiikerit vs Merikoski SBT Urheilutalolla ti 4.4 klo 18.30!
30.03.2017Valtakunnallisten Divarikarsintojen avausottelu Tiikerit vs Merikoski Urheilutalolla la 1.4 klo 17.30!
26.03.2017Tiikerit jatkoon divarikarsinnoissa!
24.03.2017Divarikarsintojen 2. peli Tiikerit -Rangers Tikkurilan Urheilutalolla la 25.3 klo 17.00!
20.03.2017Miesten divarikarsinnat käynnistyvät Kirkkonumella keskiviikkona, kotipeli Urheilutalolla lauantaina!
10.02.2017Kärkiottelu Tiikerit - PSS Tiger Sport Areenalla la klo 15.00
15.01.2017Vuosi hienosti käyntiin Blackbirds voitolla!
02.10.2016Suomen Cupissa vastaan SBS Kings
02.10.2016Voitto sarja-avauksesta!
16.09.2016Edustus iskukykyisellä joukkueella kauteen!
24.10.2015Nysse tulee!
20.10.2015Matka Los Angelesiin
02.10.2014Tiikerit 2 yllätti vieraissa SB Vantaan