Tiikerinaisilla tyytyminen pistejakoon Kooveen kanssa30.10.2010 Niinhän siinä sitten kävi kuin hieman ennusteltiin eli numeroiden valossa tasapäistä vääntöä Kooveen kanssa peräti 65 min. Tiikerinaisten oli tyytyminen pistejakoon, vaikka molempia pinnoja tarjottiin. Koovee - Tiikerit 4-4 (2-1, 1-0, 1-3) Koovee kaatoi kylmää vettä Tiikereiden niskaan heti ottelun alussa. Kaverin hyökkääjä unohtui pakkien taakse, jonne roikkupallo pelattiin. Kaveri kiitti ja iski Arla Salon nenän edestä rystyllä pallon verkkoon (1-0).
Tiikerit hallitsivat hienokseltaan pallollisista peliä, mutta Koovee sai luotua vastaiskuillaan sydämenpysähdyttäviä tilanteita Tiikereiden maalille turhankin useasti. Pääosin tilanteet syntyivät omista virheistä. Koovee meni jo kahden maalin johtoon saman kaavan mukaan kuin ensimmäisessäkin maalissa. Taas Kooveen pelaaja jäi pakin taakse, jonne pallo pelattiin hyvällä pystysyötöllä. Pallo löysi tiensä Tiikereiden maaliin (2-0). Onneksi Tiikerit kavensivat vielä ennen erätaukoa. Elina Enlund avasi Tiikereiden maalihanat tässä matsissa laukomalla terävästi alakulmaan Paula Koskisen esityöstä (2-1).
Toisessa erässä Tiikerit hallitsivat edelleen pelikentän tapahtumia. Liekö sitten liikaa puristusta vain mitä, kun pallo karkaili lavasta ja vedoista puuttui tarkkuus. Kun vielä Koovee tälläsi nopean hyökkäyksen päätteeksi pallon reppuun (3-1), oli toisella erätauolla Tiikereiden kopissa miettimistä, mistä avaimet Kooveen kaatoon, sillä Tiikereiden avauspelaamisessa tuntui olevan hiekanjyviä suurempia kiviä. Pienillä muutoksilla saatiin sitten aikaan ryhtiliikettä. Vain minuutti oli pelattu, kun Tuuli Mikkonen ohjasi Mia Karjalaisen syötön Kooveen pömpeliin (3-2). Kun reikä tuntui löytyneen, niin Tiikerit lisäsivät säpinää Kooveen maalilla. Elina Enlund survoi väkisin pallon maalin ja tasoitti pelin ansaitusti (3-3). Tiikerit olivat entistä paremmin pelillä nopeuttaen pallonsiirtoa. Avauksetkin alkoivat purra, ja pelin painopistettä saatiin selkeämmin painettua Kooveen päätyyn. Tiikereiden aktiivinen karvaus tuotti tulosta. Iina Holopainen vapautti Tuuli Mikkosen keskeltä vetopaikalle, josta Tuuli ei erehtynyt. Tuulin matala kuti vasempaan alakulmaan vei Tiikerit johtoon ensimmäisen kerran (3-4).
Peli oli täysin hallussa maalin jälkeen, mutta oma möhliminen puolustuspäässä maksoi voiton. Maltti ei pitänyt ja säätämisen jälkeen kaveri pelasi pallon väkisin maalille ja kavensi tilanteen tasoihin (4-4). Jatkoajalla Tiikerit hakivat maalia ahneemmin kuin Koovee, joka ei saanut yhtään vetoa kohti Tiikereiden maalia. Tällä kertaa kova painostuskaan ei tuottanut tulosta, ja pisteet menivät jakoon. Ritvasen Kari ei ollut kovin tyytyväinen lopputulokseen:"Tasuri tuntuu tappiolta, vaikka kahden maalin tappioasemasta nousemisen pitäisi tyydyttää. Omassa päässä pelataan liian pehmeesti, mistä Kooveen viimeinen maalikin syntyi. Paljon jäi taas pohdittavaa huomiseenkin peliin." Tiikerit saavat uusinnan mahdollisuuden heti ensi viikolla, kun Koovee saapuu keskiviikkona Urheilutalolle Tiikereitä vastaan Suomen Cupin pelissä. Mutta sitä ennen huomenna otetaan Happeelta luulot veks kotikentällä. Koovee matsi kävi hyvästä verryttelystä Happeen kaatamiseen. Ottelun tilastot. Valokuvia kuva-albumissa. Valokuvat: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |