Naisilla kotipelien viikonloppu - la 1.10. klo 14 Erä ja su 2.10. klo 17 M-Team UT:lla29.09.2011 Tiikerinaiset iskevät kotiyleisön edessä ensi kertaa tällä kaudella. Tiikerit kohtaavat lauantaina Tapanilan Erän ja sunnuntaina M-Teamin Trio Sport Centerissä eli tutussa Tikkurilan urheilutalolla. Lauantaina Tiikerit saavat kotiparketille vieraaksi sarjajohtajan Tapanilan Erän, joka on OLS:n kanssa sarjan ainoa joukkue ilman pistemenetyksiä. Toisaalta Erä on kohdannut ennakolta ajatellen sellaiset vastustajat, joilta mosalaisten on pitänytkin ottaa pisteet eli sarjanousija SPV:n (6-2) ja PSS:n (3-4). Pikkulinnut ovat näistä otteluista kertoneet terveisinä, ettei Erän pelaaminen ole vielä siinä kuosissa kuin sen ehkä olettaisi olevan viime kauden perusteella. Toisaalta kenellepä tilanne olisi täysin hallussa tässä vaiheessa kautta. Tiikereissä ja Erässä on toisilleen tuttuja pelaajia, mikä tarkoittaa sopivasti paikalliskamppailulle ominaista ylimääräistä latausta. Kun vielä valmennuskin tuntee toistensa pelikirjan kohtuullisen hyvin, todennäköisesti pienet asiat ratkaisevat pääkaupunkiseudun emännyyden. Odotettavissa on siis ehdottomasti katsomisen arvoinen ottelu. Sunnuntaina Tiikerinaiset mittaavat sarjanousija M-Teamin terävyyden. Ennen sarjakauden alkua joukkueet kohtasivat kahteen kertaan harjoitusotteluissa. Ainakaan Tiikerileirissä noita matseja ei juurikaan muistella. Kuten Erässä niin myös M-Teamin väreissä vilistää Tiikereille tuttuja kasvoja edellisiltä kausilta. Tiimi pelaa isolla asenteella ja pyrkii vastaiskuilla iskemään kiilaa Tiikeripuolustukseen. Nousijan innokkuus oli tuottaa heti sarja-avauksessa yllätyksen, kun Tiimi taipui niukasti Happeelle 2-3 ja SPV:lle 1-4. Erityisesti Happee joutui tiukoille tiimiläisten kanssa, mikä osoittaa, ettei M-Teamiä ole syytä aliarvioida kaukalossa. Tiikereiden avausviikonloppu tarjosi Koovee matsin flopin jälkeen tyydyttävän hyvän OLS-pelin. Nyt on vähintään tämän tason pitämisen paikka ja mieluiten vielä yhden askeleen ottaminen eteenpäin. Viikonlopun vastustajat tarjoavat erinomaisen mittarin kuntokäyrän suunnan tarkistamiseen. Tervetuloa Urheilutalolle kannustamaan Tiikerinaisia! La 1.10. klo 14.00 Tiikerit - Erä Su 2.10. klo 17.00 Tiikerit - M-Team -JOK- |