Tiikerinaiset keskiviikon trillerissä Erä III vastaan18.01.2011 Mosahallin hornankattila kutsuu Tiikereiden naisten edustusta keskiviikkona 19.1. klo 18.30. Mosanmäellä pesäänsä pitämä Erä III järjestää tapahtumaottelun, jossa pelaavien päätähtien lisäksi on runsasta oheistoimintaa. Edellisellä kierroksella urheilutalolla "keppana" venyi 1-3 voittoon Tiikereiden hakiessa vielä sopivia askelkuvioita. Nyt mennään isolla sydänmellä ja vielä suuremmalla tahdolla, kun Tiikerit loikkivat Mosan matolle. Tiikereiden pelaamisessa on ottelu ottelulta nähtävissä suurta paloa ja viisikkopelaamisessa vaadittavaa kurinalaisuutta niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä. Tiikerinaisten terävintä tekemistä on osoittanut ykkösvitja Enlund-Sormunen-Vilppunen, mutta ei missään tapauksessa sovi unohtaa muiden kenttien erilaista ja täydentävää roolia. Erä III on sarjataulukossa 4 pinnaa Tiikereitä edellä. Tiikeriluolan näkökulmasta sillä tai muillakaan piste-eroilla ei ole suurtakaan merkitystä, sillä joukkueen focus on tässä hetkessä ja siinä vastustajassa, joka kohdataan. Vain sillä, mitä itse laatikossa saadaan aikaiseksi, on väliä. Taulukoita voidaan katsella sarjan päättyessä ja pohtia seuraavaa liikettä. Varmaa on, ettei sykettä tule puuttumaan joukkueiden kohtaamisessa. Sen verran monta tuttua naamaa toisilleen on laatikossa häärimässä ja kaukalon laidalla ohjeita jakamassa. Kannattaa siis raahautua paikalle Tiikereitä kannustamaan ja seuraamaan loistavaa naissalibandyä. Keskiviikon otteluun Mosahallilla on ilmainen sisäänpääsy. Ottelutapahtuman ennakkoinfoa Erän sivuilta. Arkistovalokuva: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |