Tiikerinaiset nosteessa - Happee nurin Jyväskylässä15.01.2011 Tiikereiden pelimatka Jyväskylään sujui mallikkaasti. Naiset kampittivat kuuluisalla Monarilla emäntäjoukkue Happeen niukasti luvuin Happee - Tiikerit 3-4 (0-0, 2-1, 1-3) Ottelun alku taputeltiin tasatahtia. Erän ainoat merkinnät kirjautti itselleen Happee ottamalla 2 min rangaistuksen, jonka aikana Tiikerit eivät onnistuneet maalinteossa. Toisessa erässä Happee siirtyi johtoon Johanna Rossin maalilla (1-0). Happeen sai nauttia johtoasemasta nelisen minuuttia, kun Tiikereiden kapteeni Elina Enlund liipaisi naarastiikerit tasoihin Vilppusen Niinan syötöstä (1-1). Happeen vahva ote jatkui toisessa erässä, kun Jenni Timonen siirsi hirvittäret maalin (2-1) karkumatkalle ennen päätöserää. Vain 16 sekuntia ehti reikäpallo pyöriä parketilla, kunnes Elina Enlund kuritti jo toistamiseen Happeeta (2-2) ja toi Tiikerit tasoihin. Syötön Elkun maaliin antoi Mia Karjalainen. Kun se reikä oli kaverin maalista löydetty, miksi ei hyödyntäisi sitä uudelleen. Elina kruunasi hattutempultaan iltansa ja latasi johtomaalin (2-3) Sormusen Elinan esityöstä. Happee ei kuitenkaan antanut periksi. Reilu pari minuuttia myöhemmin kaveri tuli rinnalle Jenni Timosen maalilla (3-3), mutta sen pidemmälle Happeen rahkeet eivät riittäneet. Johanna Hellsten latasi Tiikereiden voittomaalin (3-4) ylivoimalla Suomisen Gitan syötöstä. Hirvittäret rynnistivät lopussa, minkä ehtivät kuudella viittä vastaan, mutta Tiikerinaiset pitivät puolustusviisikkonsa tiiviinä. Monarin pukuhuoneen käytävällä käppäili tyytyväinen Tiikerivalmentaja ennen kotimatkaa. "Taas on menty pieni askel eteenpäin. Sitä kaivattua kurinalaisuutta on saatu porukan pelaamiseen, ja pakka pysyy kasassa entistä paremmin. Voitto maistui hyvältä", Kode sanaili. Ottelun tilastot Arkistovalokuva: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |