Väkivahva Classic Tiikerinaisten vieraaksi ke klo 18.3022.11.2010 Keskiviikkona Tikkurilan urheilutalon parketilla nähdään Tiikerinaisten vieraana moninkertainen Suomen Mestari, Classic. Tämä naissalibandyn silmäterä Tampereelta tulee tarjoamaan erittäin kovan kuntomittarin Tiikerinaisille. Suomen naissalibandyn ruumiillistuman Katriina Saarisen johtama Classic on tälläkin kaudella kunnostautunut maalintekemisessä. Classic on mättänyt 9 ottelussa 70 maalia, mikä tekee ottelukohtaiseksi keskiarvoksi 7,8 maalia. Tiikereiden vastaava luku on 3,6 maalia per ottelu. Päästettyjen maalien osalta tilanne onkin sitten tasaisempi. Classicin saldo on 30 reikää Tiikereiden 29 vastaan. Classicin hyökkääjien tehot ovat erityisen vaikuttavia. Salibandyliigan pistepörssin kärjessä keikkuvat Saarisen (17+5) lisäksi Hanna Sipiläinen (7+15) ja Nina Rantala (8+13). Maistro Saarinen saavutti viime viikonloppuna maagiset 500 tehopistettä runkosarjassa. On siis selvää, että Classicin hyökkäysosaamisen kurissa pitäminen on iso haaste Tiikereiden viisikoille. Ehkäpä kaverin puolustuspelaaminen on astetta heikompaa, ja siinä on Tiikereiden mahdollisuus sillä edellytyksellä, että maalinteko maistuu. Ja kyllä se Classicin kone saadaan yskimään oikeilla lääkkeillä. Siitä PSS antoi esimerkkiä yhden erän verran viime lauantaina. Mielenkiintoinen ottelu on etukäteen odotettavissa, missä Tiikerit on selvä haastaja. Tule tarkistamaan Tiikereiden iskukyky keskiviikkona 24.11. klo 18.30. Valokuva: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |